Putinin myöhästyminen ei sotkenut lentoliikennettä Helsinki-Vantaalla

HELSINKI

Venäjän presidentti Vladimir Putinin eilinen vierailu Helsingissä ei häirinnyt muuta lentoliikennettä Helsinki-Vantaalla, kertoo Finavian apulaisjohtaja Heini Noronen-Juhola.

Putin saapui valtiovierailulleen eilen kaksi tuntia myöhässä ennakkoon ilmoitetusta aikataulusta. Noronen-Juholan mukaan Putinin myöhästyminen ei aiheuttanut merkittäviä ongelmia lentokentällä, vaikka kello neljän aikaan Helsinki-Vantaalla on tavallisesti ruuhka-aika. Alun perin Putinin piti saapua kello kahden jälkeen, jolloin lentokentällä on hiljaisempaa ja helpommin tilaa erityisjärjestelyille, Noronen-Juhola selventää.

Valtion päämiesten lennot käyttävät samaa kiitotietä Helsinki-Vantaalla kuin tavallinen lentoliikenne. Kiitotie rauhoitetaan valtiovierailua varten, Noronen-Juhola kertoo. Kiitotiellä ei ole muuta liikennettä vähän ennen koneen laskeutumista eikä heti sen jälkeen.

Tämän vuoksi muu liikenne voi joutua odottamaan. Noronen-Juholan mukaan keskiviikkona muutamat saapuvat lennot joutuivat odottamaan ilmassa, mutta odotusaika oli vain minuutteja. Tarkkoja lentojen määriä tai odotusaikoja Noronen-Juhola ei osaa kertoa.

–  Sinänsä se on normaali tilanne, jos kiitotiellä on ruuhkatilanne. Silloin koneet odottavat ilmassa hetken aikaa.

Mahdollisilla odotteluilla ei ollut Finavian tietojen mukaan vaikutusta matkustajien vaihtoyhteyksiin ja jatkolentoihin.

–  En ole saanut yhtään raporttia lentoyhtiöiltä, että tämä olisi haitannut heidän toimintaansa, Noronen-Juhola sanoo.

Vierailulla vain pieni vaikutus

Putinin yksityislentokone lähti takaisin kohti Moskovaa illalla yhdentoista aikaan. Noronen-Juholan mukaan paluulennolla ei ollut vaikutusta muuhun Helsinki-Vantaan liikenteeseen, eikä muiden lentojen tarvinnut odottaa Putinin poistumista.

–  Yhdentoista aikaan on ennen kaikkea yöksi kotiin saapuvaa liikennettä. Sinne mahtuu sekaan tällainenkin lento, Noronen-Juhola sanoo.

Valtiovierailujen tarvitsema alue Helsinki-Vantaan lentoasemalla sijoitetaan sivummalle normaalin lentoliikenteen käyttämistä alueista ja tiloista. Putinin vierailulla oli lopulta vain pieni vaikutus lentoaseman toimintaan, Noronen-Juhola kertoo.

Kommentoi








Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat