Sipilä: Keskusta ei ole ilmoittautumassa oppositioon

HELSINKI

Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän mukaan puolue ei ole ilmoittautumassa oppositioon huonosta vaalituloksesta huolimatta. Mahdollisesta hallitukseen menosta päätetään myöhemmin puolue-elimissä, Sipilä sanoi toimittajille Pikkuparlamentissa.

Vuonna 2011 keskusta ilmoitti lähtevänsä oppositioon kehnon vaalituloksen jälkeen.

– Kyllä me nyt pidämme kaikki mahdollisuudet avoimina, Sipilä sanoi.

Jos keskustan edustajamäärä jää alle kolmenkymmenen, on se Sipilälle kova henkilökohtainen pettymys.

– Jos tulos alkaa kolmosella, se on suhteellisen odotetunlainen tulos.

Sipilän mukaan hän ei ole luopumassa puolueen puheenjohtajuudesta ennenaikaisesti. Hän päättää omasta jatkostaan ennen Vantaan puoluekokousta, joka on vasta vuoden päästä.

Sipilän mukaan vaalitulos on odotetun mukainen.

– Me olemme suurin häviäjä. Kansanvalta on puhunut ja pulinat pois, se on selvä asia, Sipilä sanoi.

Hän ei halunnut arvioida syitä keskustan surkeaan vaalimenestykseen.

– Se pitää analysoida kunnolla.

Keskustassa kaivataan uutta suuntaa - "Nyt otimme selkeästi turpiin, ja se on ihmisiltä viesti juuri tähän het keen"

Vaalitappioon suuntaavan keskustan varapuheenjohtajan Katri Kulmunin mukaan keskusta tarvitsee jatkossa selkeämmin aatteellista politiikkaa. Tarkkaa vastausta siihen, miten keskustan pitäisi muuttaa politiikkaansa, Kulmuni ei anna.

– Ensi eduskunta aloittaa työnsä aivan eri tilanteesta. Talous on nyt laitettu kuntoon, Kulmuni sanoo.

Kulmunin mukaan vaalitappio kertoo siitä, että puolueeseen kohdistuu selvää pettymystä.

– Onhan tämä valtava itsetutkiskelun paikka, jota ei voi pienellä olankohautuksella ohittaa. Nyt tarvitaan perusteellista analyysia siitä, miksi näin kävi, Kulmuni sanoo STT:lle.

"Jotain täytyy tehdä toisin"

Samansuuntaista viestiä kertoo asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.). Hänkin sanoo keskustan onnistuneen Suomen kuntoon laittamisessa, mutta se ei riittänyt.

– Ehkä meillä ei ollut tarpeeksi hyvää kuvaa siitä, että mikä on se tulevaisuus, jota tarjoamme. Totta kai silloin, jos kannatusta ei tule, jotain täytyy tehdä toisin, Tiilikainen sanoo.

– Nyt otimme selkeästi turpiin, ja se on ihmisiltä viesti juuri tähän hetkeen.

Keskusta on menettämässä ainoan Helsingistä saamansa edustajanpaikan, kun vaalipiirin äänistä on laskettu vajaat 60 prosenttia. Tämä tarkoittaa kylmää kyytiä myös Tiilikaiselle, joka vaihtoi vaalipiirinsä Helsinkiin Kaakkois-Suomesta. Tiilikainen on Helsingin vaalipiirin ainoa istuva keskustalainen kansanedustaja.

Tiilikainen kertoi STT:lle, että vaalipiirin vaihtaminen oli tietoinen riskinotto ja että hän tekisi saman päätöksen uudelleen.

– Totta kai olisi pettymys, jos tuo paikkamme Helsingissä menee, kuten näyttää. Mutta kun lähdin ehdolle ja vaihdoin vaalipiiriä, se oli tietoinen riskinotto, ja tekisin saman päätöksen uudelleen. Kun elämä on Helsinkiin asettunut, halusin olla täällä ehdolla, hän sanoo.

SDP:n Rinne ei uskalla vielä tuulettaa - hallituskokoonpano ratkennee vasta neuvotteluissa

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ei uskalla vielä tuulettaa vaalivoittoa, sillä ääniä on vielä laskematta niin paljon. Ylen ennuste povaa SDP:lle suurimman puolueen paikkaa, mutta Rinne sanoo, että tilanne voi vielä muuttua.

Kokoomuksen Petteri Orpo ennakoi hallituksen muodostamisesta haasteellista, koska yhdelläkään puolueella ei ole kovin vahvaa mandaattia. Orpon mukaan hallitusohjelma ja -neuvottelut ratkaisevat sen, millainen kokoonpano hallitukseen tulee.

Keskustan Juha Sipilä myönsi jälleen tuloksen olevan suuri tappio puolueelle, mutta ei ilmoittautunut vielä oppositioon.

Perussuomalaisten vaalivalvojaisissa tunnelma katossa - Huhtasaari: Olemme muuttamassa Suomea

Perussuomalaisten vaalivalvojaisissa tunnelma on katossa, kun ääntenlasku etenee. Vaalivalvojaisiin saapuneet ihmiset hurrasivat riehakkaasti, kun ennen kymmentä puolue oli ennusteen mukaan saamassa 38 paikkaa eduskuntaan. Huuto oli riehakasta myös silloin, kun sinisten povattiin jäävän ulos eduskunnasta.

Vaalivalvojaisissa oleva perussuomalaisten varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari kuvaili tunnelmaansa mahtavaksi. Hänen mukaansa perussuomalaiset ovat tulleet puoluekartalle muuttamaan Suomea.

Huhtasaaren mukaan perussuomalaiset on mielellään mukana hallitusneuvotteluissa, ja lähtee niihin asiapohjalta. Huhtasaaren mukaan hänellä ei ole mielessään mitään ministeripestiä, joka häntä kiinnostaisi.

Orpo Ylen ennusteesta: Kenelläkään ei vahvaa mandaattia, asetelma on erittäin vaikea

Ylen ennusteen mukainen vaalitulos asettaisi suuret haasteet hallitusneuvotteluille, ennakoi kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo.

Orpo toteaa, että Ylen ennusteen mukaan ollaan tilanteessa, jossa yksikään puolue ei yllä yli 18 prosentin ääniosuuteen.

– Se on erittäin iso asia, ja asettaa suuret haasteet hallitusneuvotteluille, Orpo sanoi Pikkuparlamentissa.

– Kyllä se vaikuttaa siltä, että asetelma on erittäin vaikea. Yhdelläkään pääministerikandidaatilla ei ole vahvaa mandaattia, Orpo sanoi.

Orpon mukaan näyttää siltä, että kokoomus taistelee perussuomalaisten kanssa eduskuntavaalien toisesta sijasta.

Orpon mukaan kokoomus on mukana hallitusneuvotteluissa.

– Nyt jos joskus ohjelma- ja asiakysymykset ratkaisevat.

Orpo tulkitsee vaalitulosta niin, että Suomessa on nyt viisi keskisuurta puoluetta. Sen takia perinteinen ajattelu ei hänen mukaansa ole hallituksen muodostamisessa yhtä toimivaa kuin ennen.

– os on monta puoluetta, monta ajatusta, niin niiden yhteensovittaminen on vaikeampaa, Orpo sanoi.

STT

STT
Lisää aiheesta

Kommentoi




Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat