Professorin mukaan poliisijohdon virkarikosjutun tuomio on huolellinen ja perusteellinen, mutta jättää avoimeksi ison kysymyksen – "Miten vastuu voi organisaatiossa kadota näin?"

HELSINKI

Prosessioikeuden professori Johanna Niemi pitää Helsingin käräjäoikeuden poliisijohdon virkarikosjutussa antamaa tuomiota hyvin huolellisena ja sanoo, että siitä on vaikea löytää kritisoitavaa.

–  Käräjäoikeus on hyvin huolellisesti perehtynyt asiaan ja hyvin tarkkaan käynyt läpi siihen liittyviä säännöksiä ja määräyksiä. Hyvin huolellisesti käydään läpi myös eri tapahtumat, jotka asiassa oli selvitetty, Turun yliopistossa työskentelevä Niemi sanoo STT:lle.

Niemi lisää, että vaikka kenenkään ei ole katsottu syyllistyneen rikokseen, tuomio ei tarkoita, että Helsingin poliisissa olisi välttämättä toimittu oikein tai hoidettu asiat hyvin.

–  Tuomiosta sai käsityksen, että siellä on selvästi ollut isoja ongelmia, joihin olisi työnjohdollisesti ja organisaation järjestelmien kehittämisen näkökulmasta pitänyt puuttua järjestelmällisemmin ja tarmokkaammin.

Oikeudenkäynnissä oli kyse siitä, oliko Helsingin poliisin tietolähdetoiminnassa syyllistytty vuosina 2008–2013 lainvastaisuuksiin ja jos oli, oliko joku poliisijohdosta rikkonut virkavelvollisuuttaan puuttumattomuudellaan. Helsingin huumepoliisin päällikkö Jari Aarnio oli poistanut poliisin käyttämät tietolähteet poliisin rekisteristä, eikä uusia rekisteröity vuosiin.

Käräjäoikeus katsoi, että Helsingin poliisi jätti noudattamatta tietolähdetoimintaa koskevia säännöksiä ja määräyksiä, kun se käytti tietolähteitä, mutta ei hyväksynyt ja rekisteröinyt niitä. Oikeus kuitenkin päätyi hylkäämään kaikkien kahdeksan syytetyn syytteet, koska tietolähteiden rekisteröimiseen ja käytön kirjaamiseen ei syytteiden tekoaikana ollut lain mukaista menettelytapaa.

Vaikka käräjäoikeuden tuomio on huolellinen ja perusteellinen, se jättää Niemen mukaan avoimeksi ison kysymyksen.

–  Miten vastuu voi organisaatiossa kadota niin, ettei onnistuta paikallistamaan tilannetta, joissa ihmisten olisi pitänyt toimia?

Niemi: On merkittävää, että asia perattiin

Siitä huolimatta, että kaikki syytteet hylättiin ja oikeudenkäynnistä jäi iso lasku valtiolle, Niemi ei pidä oikeudenkäyntiä turhana.

–  On surullista, että tämän piti mennä rikosoikeudenkäynnin kautta, mutta tämä on merkittävä asia, pidän tärkeänä sitä, että se on perattu huolellisesti.

Käräjäoikeus huomautti tuomiossaan tapauksen saamasta poikkeuksellisesta julkisuudesta ja totesi, että julkisuus on voinut vaikuttaa todistajien ja vastaajien muistikuviin tapahtumista.

Niemen mukaan oikeutta on käyty tärkeästä asiasta ja oikeudenkäynnillä on ollut suuri julkinen intressi eikä julkisuutta olisi voinut jutussa välttää. Hän uskoo, että julkisuutta enemmän asianosaisten muistikuviin on vaikuttanut tapahtumien ja oikeuden kuulemisten välillä kulunut pitkä aika.

Tapauksen käsittely voi vielä jatkua hovioikeudessa, koska syyttäjäryhmä kertoi tänään ilmoittavansa tyytymättömyyttä käräjätuomioon. Niemi huomauttaa, että mahdolliseen hovioikeuden käsittelyyn syytettyjen joukko voi supistua.

–  Sanoisin, että syyttäjäryhmä varmasti huolellisesti analysoi tuomion ja miettii, hakeeko se muutosta kaikkien osalta vai voisiko sen muutoksenhaun rajata joihinkin tiettyihin henkilöihin.

Kommentoi




Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat