Poliisiopettajalle hyväksikäyttösyytteet – ylikonstaapelilla syyttäjän mukaan seitsemän uhria

HELSINKI

Poliisiammattikorkeakoulun opettajana toiminutta ylikonstaapelia vastaan on nostettu syytteitä seksuaalisista hyväksikäytöistä, seksuaalisesta ahdistelusta ja virkavelvollisuuden rikkomisista, kertoi syyttäjä maanantaina. Uhreja on yhteensä seitsemän.

Mies on syyttäjän mukaan pidätettynä virastaan. Hän on kiistänyt syyllistyneensä rikoksiin.

Aiemmin on kerrottu, että rikoksista epäilty ylikonstaapeli työskenteli voimankäytön opettajana. Epäasiallisen käytöksen on epäilty tapahtuneen sekä virantoimituksessa että vapaa-aikana.

Syytteisiin ottaa myöhemmin kantaa Pirkanmaan käräjäoikeus.

Poliisiammattikorkeakoulu toimii Tampereella. Oppilaitoksessa ahdistelusta on syytetty opettajan lisäksi miesopiskelijaa. Poliisiammattikorkeakoulu kertoi maanantaina antaneensa kirjallisen varoituksen miesopiskelijalle seksuaalisviritteisen käytöksen takia. Häiritsevästä ja ahdistavasta käytöksestä kertoi oppilaitokselle kuusi naisopiskelijaa.

Kirjallinen varoitus tuli sopimattomasta käytöksestä, joka on omiaan vaarantamaan luottamuksen poliisille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon.

Opiskelijat ovat ilmoittaneet, etteivät tee miesopiskelijan käytöksestä rikosilmoitusta.

Naisopiskelijat: Miehen käytös jatkui kielloista huolimatta

Ammattikorkeakoulun mukaan alun perin elokuussa 2019 oppilaitokselle ilmoitettiin, että miesopiskelija oli käyttäytynyt vapaa-aikana linja-autossa sopimattomasti erästä naisopiskelijaa kohtaan. Asian selvittelyn yhteydessä ilmeni muita tapauksia. Kuusi naisopiskelijaa kertoi, että elokuussa 2019 miesopiskelijan käytös muuttui aikaisemmasta kohteliaasta häiritseväksi ja ahdistavaksi.

Naisopiskelijat kokivat käyttäytymisen seksuaalissävytteiseksi ja yliflirttailevaksi, mikä ilmeni naisten mukaan tarpeettomana halailuna ja kosketteluna.

Osa kuulluista kertoi saaneensa seksuaalissävytteisiksi koettuja viestejä ja kuvan puhelimella. Osa opiskelijoista kertoi häiritsevän käyttäytymisen jatkuneen, vaikka he ovat selkeästi kieltäneet miesopiskelijaa.

Miesopiskelija myönsi kuulemisissa käyttäytymisensä muuttuneen, mutta kielsi käytöksensä olleen tarkoituksellisesti seksuaalissävytteistä.

Ammattikorkeakoulu kertoo kirjallisessa varoituksessa, että naisopiskelijoiden kertomuksilla on näytetty toteen, että miesopiskelija käyttäytyi naisopiskelijoita kohtaan tavalla, joka oli seksuaaliväritteistä. Käsitystä tukivat miehen lähettämät tekstiviestit sekä itsestään lähettämä valokuva, jossa hän oli yläruumis paljaana.

Kommentoi











Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat