Päivi Räsäsen kommentit kirvoittivat taas eropiikin kirkosta

HELSINKI

Kansanedustaja Päivi Räsänen (kd.) aikoo pysyä kirkon jäsenenä. Hän kritisoi tiistaina arkkipiispa Tapio Luomalle lähettämässään avoimessa kirjeessä kirkon Pride-kumppanuutta ja kertoi jopa pohtineensa kirkosta eroa. Eroakirkosta.fi-palvelun mukaan kirkosta eroajien määrä kääntyi selvään nousuun Räsäsen kirjeen jälkeen.

Keskiviikkona kello 16:een mennessä kirkosta oli eronnut jo yli 300 ihmistä. Tiistaina eroajia oli 350. Normaalisti kirkosta eroaa tähän aikaan vuodesta noin 70 ihmistä päivässä.

Palvelun mukaan moni eroajista mainitsi perusteluissaan nimenomaan Räsäsen. Osa ilmoitti vastustavansa ja osa taas kannattavansa Räsäsen arvomaailmaa.

–  Kirkosta eroaminen näyttää olevan varsin löysässä, silloin kun Päivi Räsänen jotenkin ottaa kantaa kirkollisiin kysymyksiin. Monen palautteen sisältö on pelkästään Päivi Räsänen. Tämä kertoo omaa kieltään tilanteesta, Eroakirkosta.fi-palvelun tiedottaja Petri Karisma kirjoitti.

Räsäsen mukaan Pride-kumppanuus sotii Raamatun sanomaa vastaan

Arkkipiispa Luoma vastasi Räsäsen kirjeeseen keskiviikkona. Vastauksessaan arkkipiispa totesi, että kirkko on päättänyt osallistua seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen Pride-tapahtumaan, koska kirkon sanoma kuuluu kaikille.

–  Piispainkokous on todennut avioliittoselonteossaan vuonna 2016, että kirkko on kaikkia varten ja että samaa sukupuolta olevat parit ovat tervetulleita kaikkeen kirkon toimintaan. Tätä periaatetta päätöksellä on haluttu toteuttaa, Luoma kirjoittaa Räsäselle.

Räsänen kertoi olevansa arkkipiispan kanssa samaa mieltä siitä, että kirkon tulee kutsua kaikkia ihmisiä mukaan toimintaansa.

–  Mielestäni tästä ei voi kuitenkaan vetää sitä johtopäätöstä, että kirkko lähtee mukaan Setan toimintaan ja mukaan Pride-tapahtumaan viralliseksi kumppaniksi, Räsänen kommentoi STT:lle.

Räsäsen mukaan tapahtumaan osallistumalla kirkko näyttää ikään kuin hyväksyvän Raamatun opetusten vastaisen ideologian.

–  Pride-tapahtuman aatteellisena tavoitteena on ylpeys sellaisista suhteista, joita Raamatussa kuvataan Jumalan tahdon vastaisiksi. Ja tämä on se perusongelma, jonka Luoma kirjeessään sivuuttaa, Räsänen sanoi.

–  Hän ei myöskään mainitse sitä, että kirkolliskokous on aivan hiljattain vahvistanut sen kannan, että avioliitto on edelleen miehen ja naisen välinen.

Arkkipiispan mukaan Pride-kumppanuudessa ei ole kyse kannanotosta avioliittolakiin.

"On tärkeää, etten itse lähde pelastautumaan"

Räsänen kertoi halunneensa nostaa asian esiin, koska kirkon osallistuminen Pride-tapahtumaan on saanut monet aktiivijäsenet pohtimaan eroa tai jo eroamaan. Omat eropohdintansa Räsänen on ainakin toistaiseksi kuopannut.

–  Jatkan kirkon jäsenenä, Räsänen sanoi.

–  Kirkkoa monesti verrataan laivaan, joka on merihädässä ja uppoamassa. Ajattelen, että on tärkeää, etten itse lähde pelastautumaan pelastusveneeseen, vaan yritän herätellä nukkuvia kanssamatkustajia ja myös tätä miehistöä.

Lisää aiheesta

Kommentoi




Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Uusimmat kotimaan uutiset




  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat