Otkes havaitsi tshekkiläiskoneen evakuoinnissa vakavia puutteita

VANTAA

Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) on havainnut vakavia puutteita vajaa vuosi sitten sattuneen tshekkiläisen matkustajakoneen evakuoinnissa.

Helsingistä Prahaan lähdössä ollut kone jouduttiin evakuoimaan matkustamoon ilmestyneen savun vuoksi, kun kone oli rullaamassa kohti kiitotietä.

Otkesin tutkinnan mukaan koneen henkilöstön toiminnassa oli puutteita muun muassa siksi, että koneen päällikkö ei antanut varsinaista evakuointikuulutusta, eikä muutoinkaan toiminut tilanteen vaatimassa järjestyksessä.

–  Tutkinnassa ilmeni, että lentoyhtiöiden tulisi kouluttaa henkilökuntaansa säännöllisesti myös yllättäviin evakuointitilanteisiin, linjaa ilmailuonnettomuuksien johtava tutkija Ismo Aaltonen tiedotteessa.

Koneessa oli 135 matkustajaa ja viisi miehistön jäsentä. Matkustajista 26 sai evakuoinnissa lieviä vammoja. Otkes huomauttaa, että tulipalo tai sen epäily on aina erittäin vakava ja vaarallinen tilanne lentokoneessa.

Tutkinnassa selvisi, että Helsinki-Vantaan lentoasemalla ei ollut toimivaa menettelyä, jolla pelastusyksiköt olisivat päässeet välittömästi liikennealueella olevalle onnettomuuspaikalle. Lentoliikenteen annettiin jatkua, joten pelastajat joutuivat ajamaan tapahtumapaikalle huoltoteitä, joka hidasti perille pääsyä. Järjestelyjä on sittemmin parannettu.

Otkesin mukaan myös lentokonevalmistaja Airbusin tulisi arvioida uudelleen evakuointiohjeistustaan.

Kommentoi











Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat