Opetusministeri kaavailee reilua lyhennystä kotihoidontukeen

Suomalaislapset hyötyvät päivähoidosta eniten, jos se aloitetaan 1–3-vuotiaana, kertoo Kelan torstaina julkistama suomalaistutkimus. Sen mukaan viimeistään kolmevuotiaana tai aikaisemmin päivähoidon aloittaneet pärjäävät paremmin koulussa kuin sitä myöhemmin aloittaneet tai esikouluikään saakka kotihoidossa olleet.

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) kertoo Lännen Medialle ottavansa uudet tutkimustulokset vakavasti ja hyödyntävänsä niitä varhaiskasvatuksen rakenteita mietittäessä.

Hän olisi valmis lyhentämään kotihoidontukikuukausia esimerkiksi työmarkkinakeskusjärjestö SAK:n mallin mukaisesti. Siinä kotihoidontuki korvattaisiin puolen vuoden pituisella hoitorahalla. Samalla vanhempainrahakautta pidennettäisiin nykyisestä 10 kuukaudesta vuoteen.

– Se on hyvä pohja neuvotteluille perhevapaauudistuksesta, jonka Suomi mielestäni tarvitsee. Olen esittänyt sen toteuttamista vielä tällä hallituskaudella, Grahn-Laasonen sanoo.

Hän huomauttaa, ettei missään muualla ole niin pitkiä perhe- ja hoitovapaita kuin Suomessa. Ruotsissa kotihoidontuesta on luovuttu kokonaan. Grahn-Laasonen ei menisi kuitenkaan välttämättä niin pitkälle.

– Kaikkein oleellisin on kokonaisuus, että mitä tulee tilalle. Perhevapaauudistuksen tavoitteena ei voi olla säästäminen, mutta voi olla koulutuksen tasa-arvon lisääminen ja naisten työurat.

Suomessa päivähoitoon osallistuu joka toinen kaksivuotias. Muissa Pohjoismaissa vastaava luku on noin 90 prosenttia.

Opetusministeri haluaisi nostaa osallistumisastetta selvästi. Hän kannustaisi perheitä päivähoidon asiakkaiksi tekemällä osan varhaiskasvatuksesta maksuttomaksi. Lapsi olisi oikeutettu ilmaiseen päivähoitoon esimerkiksi 20 tuntia viikossa.

Päivähoitoon osallistuvien lasten määrän kasvu tarkoittaisi kunnilta panostuksia uusiin päiväkoteihin. Grahn-Laasosen mukaan se on edessä joka tapauksessa.

– Juuri siihen kuntien kannattaisi investoida, sillä varhaiskasvatus on tehokkaimpia keinoja ennaltaehkäistä syrjäytymistä. Se pitäisi nähdä satsauksena tulevaisuuteen.

Hänen mukaansa päivähoidossa on näkyvissä alueellista eriytymistä.

– Monissa suurissa kaupungeissa varhaiskasvatusta kehitetään voimakkaasti osana koulupolkua. Sitten meillä on pieniä kuntia, joissa varhaiskasvatuksesta haetaan säästöjä ja tuetaan kotihoitoa esimerkiksi kuntalisillä, Grahn-Laasonen sanoo.

Päivähoitokeskustelu ottaa helposti kierroksia, koska jokainen perhe tekee ratkaisunsa omista lähtökohdistaan käsin. Grahn-Laasosen mukaan siihen pitää olla tulevaisuudessakin mahdollisuus.

– Perhevapaauudistus pitäisi toteuttaa syyllistämättä perheitä niiden valinnoista. Emme kuitenkaan voi ohittaa nykyisen järjestelmän vaikutuksia mahdollisuuksien tasa-arvoon tai vaikkapa naisten työuriin. Silti varmasti aina on tapauksia, joissa koti on lapselle paras paikka ja toisaalta tapauksia, joissa näin ei ole.

Ministeri korostaa, että suomalaiset ovat hyvin tyytyväisiä päivähoitopalveluihin. Toisaalta paljon kuulee myös huolestunutta puhetta siitä, että ryhmät ovat liian täynnä, eikä henkilökunnalla riitä aikaa kaikille lapsille.

– Vanhempien huoli ja henkilökunnan palaute työskentelyolosuhteista on otettava aina vakavasti. On selvää, että siihen pitää kiinnittää huomiota, ottaa palaute vastaan ja löytää tapoja, joilla niitä tilanteita voidaan ratkaista. Varhaiskasvatuksessa on töissä on sitoutuneita osaavia ammattilaisia, he pystyvät lähes ihmeisiin, mutta tarvitsevat resursseja ja koulutusta

Grahn-Laasonen haluaa lisätä yliopistokoulutuksen saaneiden lastentarhanopettajien määrää päiväkodeissa. Tällä hetkellä kolmea päivähoitajaa kohden on oltava yksi lastentarhanopettaja.

Keskustelu päivähoidon henkilöstörakenteesta käydään hallituksen sisällä ja eduskunnassa ensi vuonna varhaiskasvatuslain uudistuksen yhteydessä.

Hallitus on jo varautunut tulevaan lisäämällä pysyvästi kolmanneksella lastentarhanopettajien koulutusmääriä.

– Se ei varmaan vielä riitä, heitä pitäisi kouluttaa jatkossa vieläkin enemmän, Grahn-Laasonen arvioi.

Kommentoi











Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat