Neste sanoo maksaneensa vahingossa liki kuusi vuotta palkkaa "haamujohtajalle"

HELSINKI

Öljy-yhtiö Nesteen ex-johtajan omaisuutta on määrätty takavarikkoon yli 600  000 euron edestä, selviää Helsingin käräjäoikeuden papereista. Takavarikkoa vaati Neste, joka sanoo maksaneensa vahingossa virolaiselle ex-johtajalleen palkkaa liki kuusi vuotta sen jälkeen, kun tämän työsuhde päättyi.

Ex-johtaja työskenteli Venäjällä Neste Pietarin johtajana ja johti sitä ennen Virossa Neste Eestiä kahdeksan vuoden ajan. Hänen työsuhteensa loppui vuonna 2012.

Nesteellä on automaattinen palkanmaksujärjestelmä, joka Nesteen mukaan hoiti maksut ilman, että yhdenkään ihmisen tarvitsi hyväksyä tai suorittaa maksuja. Palkanmaksu juoksi Nesteen mukaan viime vuoden syyskuun loppuun saakka.

Yhtiö myös syytti takavarikkokäsittelyssä ex-johtajaansa siitä, että tämä oli siirtänyt hänelle maksetut perusteettomat palkkarahat suomalaiselta pankkitililtä virolaiselle tilille. Ex-johtaja ei myöskään ollut antanut yhtiön mukaan minkäänlaista viitettä siitä, että hänellä olisi aikomus palauttaa rahat Nesteelle.

–  Vastaaja oli vilpillisesti rikkonut lainsäädäntöä pitäessään hänelle perusteetta maksetut rahat, Nesteen takavarikkohakemuksessa sanotaan oikeuden päätöksen mukaan.

Ex-johtajan mukaan palkka ei ollut perusteetonta

Ex-johtaja vastusti takavarikkoa, koska hän katsoi, ettei Helsingin käräjäoikeudella ole toimivaltaa asiassa. Miehen kotipaikka on Virossa ja hän olisi halunnut, että asia ratkaistaan Virossa virolaisen lainsäädännön mukaisesti. Hänen mukaansa mahdollinen Nesteelle syntynyt reilun 600  000 euron velka olisi jo virolaisen lainsäädännön mukaan vanhentunut.

Helsingin käräjäoikeus kuitenkin katsoi, että se voi antaa takavarikkojutussa ratkaisun, koska miehellä oli Suomessa ulosmittauskelpoista osakevarallisuutta liki 300  000 euron edestä. Lisäksi se katsoi, että Viron lainsäädännöstä saadun selvityksen perusteella mahdollinen velka ei olisi osaksikaan vanhentunut.

Ex-johtaja ei kiellä, että olisi ottanut rahaa vastaan, mutta sanoo ottaneensa rahat vilpittömässä mielessä hänen ja Nesteen välisten sopimusten mukaisesti. Se, mihin sopimuksiin tämä perustuu jää julkisesta asiakirja-aineistosta epäselväksi. Työsuhteen loppumisen jälkeen mies on toiminut muun Viron valtion yritystukikeskus EAS:n hallituksessa. Mies kiistää, että olisi pyrkinyt hukkaamaan vilpillisesti rahavarat siirtämällä maksetut palkat Viroon.

–  Väite hukkaamisvaarasta oli keksitty ja harhaanjohtava. Jos vastaajalla olisi ollut halu varojen hukkaamiseen, olisi hän siirtänyt kaikki varansa pois Suomesta. Näin hän ei ollut tehnyt, oikeuden päätöksessä kerrotaan miehen kannasta.

STT ja Postimees-lehti pyysivät mieheltä haastattelua asiassa, mutta hän ei halunnut kommentoida asiaa, sillä oikeudenkäynti on keskeneräinen.

Varsinainen kiista on vireillä virolaisessa tuomioistuimessa Harjun maakunnan tuomioistuimessa Tallinnassa, eikä oikeudenkäyntiaineisto ole vielä julkista.

Nesteen suurin yksittäinen omistaja on Suomen valtio. Neste ei halunnut kommentoida keskeneräistä oikeusprosessia, johon liittyy yksityishenkilö. Neste ei ole myöskään tehnyt asiasta tutkintapyyntöä poliisille.

Artikkelissa on tehty yhteistyötä Postimees-lehden kanssa.

Kommentoi











Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat