"Matkustamosta kuului riitelyn tapaista kovaa ääntä" – Uuraisten bussivälikohtauksessa turvaohjaamosta olisi voinut olla apua

Keskusrikospoliisi (KRP) tutkii kahta tapahtumaa, joissa linja-auton matkustajien epäillään hyökänneen kuljettajan kimppuun tarkoituksenaan suistaa bussi ulos tieltä.

Toinen tapaus sattui Koiviston Auton bussissa Uuraisilla Keski-Suomessa tiistain ja keskiviikon välisenä yönä kello yhden maissa. Kyseessä oli Oulun ja Helsingin väliä liikennöivä pikavuoro Helsingistä Ouluun.

–Kyseessä on vakava vaaratilanne, jossa on kesken ajon tartuttu kuskia ranteesta ilmeisesti tarkoituksena vaikuttaa linja-auton ohjaukseen. Olemme keränneet tiedot tapahtuneesta ja keskustelleet kuljettajan kanssa tapahtuneesta. Kuljettaja on suhtautunut asiaan olosuhteisiin nähden rauhallisesti. Hän on kokenut kuljettaja, kertoo Koiviston Auton toimitusjohtaja Mikko Markkula.

Hänen mukaansa välikohtaukset ovat pitkän matkan liikenteessä hyvin poikkeuksellisia.

–Meillä on paljon suurten kaupunkien paikallisliikennettä, joissa kuljettaja kohtaa huomattavasti useammin käsikähmän vaaran.

Linja-autoliiton puheenjohtaja Jaakko Kyllönen ei tunne tapauksia, mutta pitää uutisia huolestuttavina.

–Ei tuommoinen ole missään nimessä hyväksyttävää. Jos busseissakin alkaa esiintyä tämmöisiä ilmiöitä, joita sattuu aina silloin tällöin esimerkiksi takseissa, pitää ruveta miettimään, millaisia turvavälineitä kuljettajalla täytyy olla.

Kuljettaja hiljensi vauhtia

Teon motiivista Mikko Markkulalla ei ole vielä mitään tietoa. Se tiedetään, että Jyväskylästä kyytiin on noussut ulkomaalaistaustainen 30-vuotias mies.

–Matkustamosta oli kuulunut kovaa ääntä, riitelyn tapaista. Kuljettaja oli reagoinut siihen jarruttamalla. Matkanopeus oli aluksi 85 kilometriä tunnissa. Kuljettaja oli reagoinut ääneen ja hiljentänyt vauhtia. Siinä vaiheessa, kun häntä tartuttiin ranteesta, nopeus oli hänen oman arvionsa mukaan 45 kilometriä tunnissa.

Sen jälkeen muut matkustajat ovat ryhtyneet taltuttamaan tekijää ja painaneet hänet lattiaan. Sitten oli Markkulan mukaan soitettu poliisi. Sisä-Suomen poliisilaitoksen partio tuli paikalle varsin nopeasti.

–Linja-auto oli seissyt vähän yli 50 minuuttia Uuraisilla Rannankylässä. Linja-autossa on paikannuslaitteet, jotka seuraavat reittiä ja joka hetki ajonopeutta. Ne tiedot on toimitettu poliisille.

KRP tutkii asiaa muun muassa epäiltynä liikennetuhotyön yrityksenä ja epäiltynä lievänä pahoinpitelynä.

Pitkän linjan busseissa ei turvaohjaamoja

Muiden matkustajien tuntemuksista ei Markkulalla ole tarkempaa tietoja, kuten ei myöskään siitä, oliko mies käyttäytynyt uhkaavasti muita matkustajia kohtaan.

Siitä, aletaanko tapauksen pohjalta ohjeistaa kuljettajia vastaisen varalle, Markkula ei vielä osaa sanoa. –Katsotaan, mitä kaikkea tässä ilmenee. Eri palvelualoilla, kuten junissa, takseissa ja ravintoloissa ammatti-ihmiset pystyvät ennakoimaan jonkin verran ihmisen käytöstä – siihen liittyvä koulutus saattaisi olla paikallaan.

Mitään laajempaa kriisipalaveria ei Markkulan mukaa tässä vaiheessa järjestetä, mutta keskustelua jatketaan kuljettajan ja luottamushenkilöiden kanssa.

Paikallisliikenteessä on kuljettajien turvallisuuden vuoksi käytössä turvaohjaamoja, mutta pitkän linjan busseissa sellaisia ei ole. Pitäisikö olla?

–Tässä siitä varmasti olisi ollut apua. Korostan kuitenkin, että tapaus oli pikavuoroliikenteessä todella harvinainen. Hyvin busseilla uskaltaa ajella, mitään yleistä vaaraa ei tällä hetkellä ole.

Linja-autoliiton Kyllösen mukaan kuski on aika suojaton, jos hänellä ei ole minkäänlaista turvakoppia ja pako-ovea. Hän ei kuitenkaan lämpene ajatukselle turvakopeista pitkän matkan liikenteessä.

–Ne eivät toimi asiakaspalvelussa maaseutuliikenteessä ja tilausajoissa, sillä kuskin pitää pystyä olemaan kontaktissa asiakkaiden kanssa. Kyllä muita keinoja pitäisi olla. Aika vähän niitä tällä hetkellä on: kuljettajan pitää vain säilyttää malttinsa, sillä kaikki pitää ottaa kyytiin.

Kyllönen huomauttaa, että kuljettajille annetaan kyllä koulutusta ja opastusta vaaratilanteiden varalle.

–Tilanteet tulevat vain niin äkkiä, että aina ei pysty sanomaan, miten pitäisi toimia.

Poliisi selvittää myös toista tapausta

Poliisi selvittää myös mahdollista yhteyttä Loimaalla eilen iltapäivällä tapahtuneeseen vastaavanlaiseen välikohtaukseen, jossa matkustajan epäillään puuttuneen linja-auton kulkuun.

Tilanteessa ei tapahtunut henkilö- tai omaisuusvahinkoja.

Anna Kilponen

Kommentoi




Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi





  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat