Koko Suomessa polskitaan keskimääräistä hyisemmissä vesissä

HELSINKI

Sisävesien lämpötila on koko Suomessa keskimääräistä matalampi. Suomen ympäristökeskuksen hydrologi Merja Pulkkanen kertoo, että uimavedet ovat enimmillään noin neljä astetta keskimääräisiä ajankohdan arvoja viileämpiä. Lämpimimmätkin lukemat ovat havaintopisteissä hieman keskiarvon alapuolella.

Vielä juhannusviikolla uimavedet olivat tavallista lämpimämpiä. Juhannuksen jälkeen vedet alkoivat kuitenkin tasaisesti viilentyä.

–  Tilanne on ollut odotettavissa, koska veden lämpötila seurailee ilman lämpötiloja. Dramaattista pudotusta ei kuitenkaan ole ollut. Vedellä on hyvä lämmönsitomiskyky, ja se tasaa lämpötilan vaihteluita, Pulkkanen sanoo.

Etelä-Suomessa pintavesien lämpötila vaihtelee 15–18 asteen välillä. Keski-Suomessa ja Pohjois-Pohjanmaalla lämpötilat ovat 15–17 astetta ja Lapissa 16–18 astetta. Lämpötilat vaihtelevat kuitenkin enemmän järvi- kuin aluekohtaisesti. Järvillä on omat keskilämpötilansa, ja niiden väliset vaihtelut ovat tyypillisiä.

Heinäkuun lopulla vesi voi lämmetä

Tämän hetken viileät vedet menevät Pulkkasen mukaan normaalin vaihtelun piiriin. Vuoden 2017 kesä oli hänen arvionsa mukaan sateinen ja viileä. Tuoreessa muistissa on kuitenkin viime kesän kuumuus.

–  Kun muistellaan viime kesän helteitä, tämän hetken lukemat tuntuvat viileämmiltä. Niinhän ne toki ovatkin, mutta tuskinpa kyse on poikkeuksellisesta tilanteesta.

Ympäristökeskuksen ennusteen mukaan viileämpi jakso jatkuu vielä heinäkuun puoliväliin asti.

–  Heinäkuun puolivälin jälkeen on mahdollista, että järvivedet tästä lämpenevät. Kaikki riippuu tietenkin ilman lämpötilan kehittymisestä, joka ratkaisee tämän lämpötilan nousun.

Viime kesänä Suomessa oli 301 yleistä uimarantaa, joista 225 sijaitsi sisämaan vesistöjen äärellä ja 76 rannikolla.

Kommentoi




Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat