Hovioikeus ratkaisee tänään, syyllistyikö solvauksia laukonut Ilmavoimien eversti rikoksiin – myös ex-komentajan jälkitoimet puntarissa

HELSINKI

Helsingin hovioikeus antaa tänään ratkaisunsa sopassa, joka lähti liikkeelle Ilmavoimien Lapinmajan vapaaehtoisesta kertausharjoituksesta syksyllä 2017. Karjalan lennoston tilaisuutta johti lennoston komentajana toiminut eversti Markus Päiviö. Syyttäjän mukaan Päiviö käyttäytyi harjoituksessa osallistujia kohtaan niin epäasiallisesti, että rikkoi lakia. Syyttäjän mukaan eversti oli myös ajoittain liian päihtynyt virkatehtäviinsä nähden.

Päiviö irtisanoutui vapunpäivänä tänä vuonna.

Päiviön esimiehenä toiminut Ilmavoimien ex-komentaja Sampo Eskelinen on syytteessä siitä, että olisi viivytellyt tutkinnan aloittamista alaisensa toimista. Eskelinen tiesi todistajien mukaan alaisensa käytöksestä heti harjoituksen jälkeen.

Päiviö myöntää käyttäytyneensä epäasiallisesti, mutta kiistää osan syyttäjän väitteistä. Eskelinen kiistää syyllistyneensä rikokseen.

Lemmenjoen vapaaehtoinen kertausharjoitus on järjestetty vuosittain, ja siihen osallistui syksyllä 2017 kaikkiaan reilut 30 henkilöä, joista noin puolet oli kutsuttuja reserviläisiä. Mukana olivat muun muassa paikallinen pankinjohtaja, Kuopion kaupunginjohtaja, Nurmeksen kaupunginjohtaja, paikallispankin hallituksen puheenjohtaja ja energiayhtiön toimitusjohtaja. Ohjelmaan kuului muun muassa sotilaskoulutusta, vierailu porotilalla ja kullankaivajien haudalla, tietovisa, illastamista ja saunomista. Alkoholin käyttö oli tilaisuudessa sallittu, ja sitä tarjottiin myös Puolustusvoimien puolesta.

Asia on käsitelty ensimmäisenä asteena hovioikeudessa syytettyjen sotilasarvon vuoksi.

Päiviö haukkui osallistujia mielikuvituksellisilla termeillä

Harjoituksen aikana Päiviö kutsui oikeudessa kuultujen todistajien mukaan osallistujia muun muassa homorunkkareiksi sekä uhkaili erottaa henkilökuntaan kuuluvia tai alentaa näiden arvon. Törkypuheet kestivät viikonlopun kestäneessä harjoituksessa todistajien mukaan alusta loppuun riippumatta siitä, oliko Päiviö juopunut vai selvin päin.

Päiviö itse luonnehti sanavalintojaan epäonnistuneiksi ja sanoi, että hänellä on paha tapa käyttää mustaa huumoria ja piikittelyä.

– Joskus se on ollut Puolustusvoimissa yleisempää kuin nykyään, ehkä se on sellainen jäänne vanhasta, hän totesi oikeudessa.

Todistajien kuvailemaa kaatuilua humalassa hän selitti Puolustusvoimien jalkineiden liukkaudella, mutta myönsi, että alkoholillakin on saattanut olla osuutta asiaan.

Eskelinen kertoi olleensa kokematon kurinpitoesimiehenä

Syyttäjän mukaan harjoituksen aikainen Ilmavoimien komentaja Sampo Eskelinen sai harjoituksessa olleilta everstin käytöksestä tarkan kuvauksen heti viikonlopun mittaisen harjoituksen jälkeen, mutta viivytteli esitutkinnan aloittamista.

Oikeudessa Eskelinen sanoi olleensa kokematon kurinpitoesimiehenä. Hän ojensi Päiviötä ja ajoi tämän siirtoa toisiin tehtäviin. Hän kertoi oikeudessa saaneensa neuvoja, joiden mukaan kyseeseen tulisivat lähinnä asianomistajarikokset, kuten kunnianloukkaus.

Hän sanoi informoineensa Pääesikunnan oikeudellisen osaston päällikköä ja jääneensä odottamaan toimintaohjeita.

Oikeudellisen osaston päällikkö Tuija Sundberg kuitenkin todisti oikeudessa Eskelisen puheita vastaan. Hän kiisti saaneensa Eskeliseltä tietoa Päiviön tekemisistä. Hän kuuli kertomansa mukaan Lemmenjoen fiaskosta Pääesikunnan tiedusteluosastolta vasta joulukuun alussa. Sen jälkeen hän alkoi selvittää, mitä asialle on tehty.

–  Eskelinen totesi, että hän on tehnyt jo päätöksen, että esitutkintaa ei toimiteta, Sundberg sanoi oikeudessa.

Lopulta Eskelinen allekirjoitti tutkintapyynnön eversti Päiviön toiminnasta 18. joulukuuta.

Syyttäjä vaatii Eskeliselle sakkoja palvelusrikoksesta ja Päiviölle sakkoja esimiesaseman väärinkäyttämisestä, palvelusrikoksesta ja kunnianloukkauksesta.

Kommentoi




Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Uusimmat kotimaan uutiset




  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat