Fortumin kauppoja Chempoliksesta ei viety ministereille

Valtionyhtiö Fortumin tulo oululaisen Chempoliksen suurimmaksi omistajaksi syksyllä 2016 oli Fortumin oma päätös, sanoo osastopäällikkö Eero Heliövaara valtioneuvoston omistajaohjausyksiköstä.

– Missään tapauksessa se ei ole omistajan päätös tai talouspoliittisen ministerivaliokunnan päätös.

Fortum sijoitti syksyllä Chempolikseen 6,4 miljoonaa euroa. Heliövaaran mukaan vasta erittäin suurissa, satojen miljoonien eurojen investoinneissa informoidaan omistajaa.

Jos valtionyhtiö olisi tekemässä satojen miljoonan eurojen investoinnin, käytännössä Heliövaara arvioisi, miltä osin asiasta informoitaisiin talouspoliittista ministerivaliokuntaa.

– Koska kyseessä on pörssinoteerattu yhtiö, hallitus ja hallinto tekevät itsenäisiä päätöksiä, hän kertoo Lännen Medialle.

Valtioneuvostossa omistajaohjauksesta vastaa pääministeri Sipilä.

Fortumin rooli Chempolis Oy:ssä nousi esiin, kun Iltalehti uutisoi (10.1.) Sipilän olleen viime helmikuussa vienninedistämismatkalla Intiassa ja Chempoliksen osallistuneen Finpron järjestämälle matkalle.

Yhtiön omistajiin kuuluu noin viiden prosentin osuudella Sipilän lasten sijoitusyhtiö Fortel Invest.

Chempolis teki syksyllä 2014 kumppanuussopimuksen biojalostamon rakentamisesta intialaisen öljy-yhtiön kanssa. Matkalla osapuolet sopivat jatkosta.

MARIA KALLIOKOSKI/LÄNNEN MEDIA

Kommentoi

Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi



Osta Digilehti ja verkon kaikki sisällöt! 1kk vain 14,90€

Osta