Ensi viikolla luvassa jopa hellettä Etelä- ja Länsi-Suomeen

HELSINKI

Alkavalla viikolla hellerajat mahdollisesti ylittyvät Etelä- ja Länsi-Suomen alueella, kerrotaan Ilmatieteen laitoksesta. Pohjoiseen hellettä ei kuitenkaan ole luvassa.

–  Pohjois-Suomessa 20 astetta on tiukassa siinä yhteydessä, kun etelässä lähennellään hellerajaa. Mutta keskiviikkona Sodankylään on ennustettu 22 astetta, ja puolenviikon jälkeen lämpö yltää Keski-Lappiinkin. Mutta ei varmaankaan sinne pohjoisimpaan osaan, päivystävä meteorologi Petri Hoppula ennustaa.

Lämpenevän sään myötä myös viikonloppuna pohjoisimmassa Lapissa vierailleet hallat väistyvät.

–  Öisin voi kuitenkin olla sumua ja sumupilviä, mikä on yksi loppukesän ja alkusyksyn ilmiö. Aamuisin sumu voi olla näyttävästi esillä ja näkyvyys aika tukossa, Hoppula sanoo.

Ensi viikolla viiden vuorokauden sademääräennuste näyttää lähes nollaa koko Etelä-Suomen alueella ja suurimmassa osassa Länsi-Suomea.

–  Pohjanmaalla voi olla paikallista kuurottelua, ja myös Itä-Suomessa Savonlinna–Kuopio–Ilomantsi-alueella tulee ehkä kuuroja.

Kainuussa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa näyttää Hoppulan mukaan olevan 2–10 millin sademääriä maanantain ja perjantain välisenä aikana.

Tuulet ovat ensi viikolla pääosin heikkoja tai kohtalaisia.

Lauantaina Suomen ylin lämpötila mitattiin Raaseporissa, missä päästiin 22 asteeseen. Myös Kirkkonummella nautittiin 21,9 asteen lämmöstä.

Lapissa lämpötilat eivät lauantaina ylittäneet 20 asteen rajaa, mutta Rovaniemen rautatieasemalla mitattiin 19,4 astetta. Aivan Suomen "päälaella" jäätiin alle kymmenen lämpöasteen.

Kommentoi








Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat