Asiantuntijat esittävät lievennyksiä abortin ehtoihin – pitävät lakia vanhentuneena

TAMPERE

Raskaudenkeskeytyksiä koskevia rajoituksia pitäisi osittain purkaa, esittää kolme asiantuntijaa. Heidän mukaansa lakia pitäisi muuttaa niin, että se vastaisi nykyistä arvomaailmaa ja hoitokäytäntöjä.

Kannanotossa muistutetaan, että nykyinen laki vuodelta 1970 säädettiin ajatellen sairaalassa tehtävää kirurgista keskeytystä. Sen jälkeen keskeytysten hoito on muuttunut suuresti, ja lähes kaikki keskeytykset tehdään lääkkeellisesti raskauden varhaisvaiheessa.

Lausunnon ovat allekirjoittaneet Käypä hoito -työryhmän puheenjohtaja ja jäsen sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimusprofessori.

Nykyisin keskeytyksille vaaditaan esimerkiksi perustelu, ja abortteja voi tehdä vain sairaaloissa. Nämä vaatimukset ovat kannanoton mukaan vanhentuneita.

Allekirjoittaneet kysyvät myös, onko kahdelta lääkäriltä vaadittava suostumus gynekologisine tutkimuksineen mielekästä.

– Lakimuutoksella saataisiin sujuvoitettua varhaisraskauden keskeytyksen hoitokäytäntöjä niin, että potilaiden ei tarvitse asioida monella luukulla. Monessa muussakin maassa käytäntöjä on muutettu, perustelee Helsingin yliopiston professori ja Käypä hoito -työryhmän puheenjohtaja Oskari Heikinheimo.

"Vähentäisi kuormitusta"

Laki vaatii keskeytykselle yhä perusteen. Yli 92 prosentissa se on sosiaalinen. Kannanotossa kysytään, eikö jo naisen pyyntö kerro samaa: hän ei koe raskautta elämäntilanteessaan mahdolliseksi.

Se, että abortteja saa tehdä ainoastaan sairaaloissa, voi kannanoton mukaan olla monelle karhunpalvelus. Kun palvelut hajautetaan perus- ja erikoissairaanhoitoon, jälkitarkastus ja ehkäisyn hankkiminen hankaloituvat. Ehdotuksen mukaan keskeytyksiä voisi tehdä myös perhesuunnitteluun erikoistuneissa terveydenhuollon yksiköissä.

– Yhdeksän raskausviikon jälkeen ja erityistapauksissa keskeytykset hoidettaisiin jatkossakin sairaaloissa, linjaa Käypä hoito -työryhmän jäsen, dosentti ja ehkäisyneuvonnan vastuulääkäri Satu Suhonen Helsingin kaupungista.

Hän huomauttaa, että lakia tulkitaan vapaasti jo nyt.

– Oli laki millainen tahansa, niin aina hakijan kanssa keskustellaan ja luodataan tuen tarpeet. Keskeytys hakijan omalla päätöksellä vähentäisi kuormitusta molemmilla osapuolilla, eikä hakijan tarvitse kertoa samoja asioita monta kertaa.

Lääkärilehdessä 5. huhtikuuta julkaistun kannanoton on allekirjoittanut myös THL:n tutkimusprofessori Mika Gissler.

STT

Kommentoi




Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi