Alkavalla viikolla hytistään huomattavasti keskimääräistä kylmemmässä säässä – Muoniossa vuorokauden keskilämpötila yli kymmenen astetta tavallista kylmempi

HELSINKI

Ilmatieteen laitoksen julkaisema viiden vuorokauden ennuste ei lupaa hyvää lämpimästä säästä pitäville. Sunnuntaista torstaihin hytistään monin paikoin keskimääräistä kylmemmässä säässä, selviää Ilmatieteen laitoksen julkaisemasta ennusteesta. Ennusteessa verrataan seuraavan viiden vuorokauden keskilämpötiloja vuosiin 1981–2010.

Esimerkiksi Muoniossa koko vuorokauden keskilämpötila on nyt 15,6 pakkasastetta, kun vertailujaksolla 1981–2010 sama luku on ollut 4,9 pakkasastetta. Päivän ylin lämpötila on nyt keskimäärin 12,9 pakkasastetta, mikä on huomattavasti kylmempää kuin vertailujakson 2,3 pakkasastetta.

–  Mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä suurempi ero on. Lapissa on ollut kylmä jo aika pitkään, mutta etelässä on ollut viime päivinä lauhempia virtauksia. Alkuviikosta eteläänkin pääsee kylmää ilmaa, kertoo päivystävä meteorologi Nina Karusto.

Karuston mukaan isoja eroja on Lapin lisäksi myös Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Esimerkiksi Oulussa päivän ylin lämpötila on vuosina 1981–2010 ollut keskimäärin 1,6 lämpöastetta, mutta nyt mittarit jäävät ylimmilläänkin keskimäärin 5,1 pakkasasteeseen.

–  Meille on päässyt kylmää ilmaa pohjoisesta. Tähän aikaan vuodesta vaikuttaa, mistä meille virtaa enemmän ilmaa, Karusto selittää kylmyyden syytä.

Yli parikymmentä ulkolatua auki

Suomeen on kertynyt kiitettävästi lunta Pohjois-Karjalasta ja Pohjois-Savosta ylöspäin. Pohjois-Karjalassa lumensyvyys vaihtelee 4–17 senttiin, Kainuussa 10–32 senttiin.

–  Lunta on aika reippaasti. Isoimmat lukemat ovat kuitenkin Lapissa, esimerkiksi Inarissa lumensyvyys on 39–41 senttiä.

Etelä-Suomeen Karusto ei uskalla luvata lunta varmasti.

–  Alkuviikosta olisi mahdollisuus saada etelään lunta, kun matalapaine menee Baltian yli, mutta se on aika epätodennäköistä. Loppuviikosta ei tiedä miten käy, tulisiko joku matalapaine josta voisi saada lunta. Viikon päähän ennustaminen on kuitenkin hyvin epävarmaa, Karusto muistuttaa.

Facebookissa vapaaehtoisten ylläpitämän Latutilanne-sivun mukaan tällä hetkellä Suomessa on auki 26 ulkolatua. Latuja on avattu muun muassa Vuokatissa, Tahkolla, Imatralla, Rukalla, Levillä, Ylläksellä, Saariselällä, Jyväskylässä, Lahdessa, Haapavedellä ja Mikkelissä.

Kommentoi











Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat