Yhdysvaltojen MM-kullan takana skandaali? Naisleijonat ehti jo juhlia voittoa

ESPOO

Suomen naisten jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Pasi Mustonen saapui kirjoittavien toimittajien eteen paperilappu käsissään sen jälkeen, kun Suomi oli hävinnyt MM-loppuottelun Yhdysvalloille maalein 1–2.

–  Tuossa on nimi etsikää hänet, Mustonen näytti toimittajille.

Paperiin oli kirjoitettu päävideotuomari Manuela Gröger-Schneiderin nimi.

–  Etsikää hänet käsiinne. Hän ei suostu koskaan vastaamaan mihinkään. Tämä on jo viides vuosi peräkkäin. Tämä nainen tietää miksi he rikkoivat sääntöjä. Olen saanut tiedon Yleltä, joka kelasi tilannetta edestakaisin. Jenni Hiirikoski tulee, maalivahti (Alex Rigsby) torjuu kiekon ja hyppää kiekon perään. Jolloin hän hyppää Jennin jalkojen päälle alueen ulkopuolella, Mustonen kertoi.

–  Jos he tekisivät tuomarivirheen ja hylkäisivät maalin, silloin "Jepan" (Hiirikoski) pitäisi saada käsittääkseni jäähy. Jos heidän maalivahti saa jäähyn, silloin maali pitäisi hyväksyä. Ja hänhän sai jäähyn. Mikäli tämä pitää paikkansa, tämä on täydellinen skandaali. Eihän MM-kilpailut voi ratketa näin, että me voitetaan maailmanmestaruus, mutta ei voitetakaan maailmanmestaruutta.

Mustonen ruoti tilannetta, jossa Suomen maali hylättiin myöhään sunnuntai-iltana pelatun loppuottelun jatkoerässä. Petra Nieminen laukoi kiekon maaliin, jonka jäällä ollut tuomaristo hyväksyi, mutta videotuomaristo hylkäsi.

–  Mitään protestimahdollisuutta ei ottelun jälkeen ole, Suomen jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harri Nummela kertoi.

Nummela ja liiton toimitusjohtaja Matti Nurminen kävivät Kansainvälisen jääkiekkoliiton puheilla ottelun jälkeen.

–  Jäällä olleet tuomarit ja videotuomarit näkivät tilanteen eri tavalla, Nurminen sanoi.

–  Jäällä oleva tuomari näki maalivahdin kampittavan meidän pelaajan ja oli hyväksymässä maalia. Sitten kun tilanne menee videotarkastukseen, siirtyy valta videotuomareille, Nurminen jatkoi.

–  Videotuomarit hylkäsivät maalin maalivahdin häirintänä, Nurminen sanoi.

Kummallista kyllä, maalivahti Rigsbyn jäähy jäi voimaan.

–  Se oli jäällä olleiden tuomareiden virhe, Nurminen kommentoi jäähyä.

Mustosen aikakauden neljäs mitali

Maailmanmestaruus on Yhdysvalloille viides peräkkäinen ja kaikkiaan yhdeksäs. Suomelle hopea on ensimmäinen ja paras saavutus naisten MM- ja olympiajääkiekossa.

Päävalmentaja Pasi Mustosen aikakaudella mitali oli neljäs viidensissä arvokilpailuissa. Mustonen on luotsannut Naisleijonat kaksi kertaa MM-pronssille ja kerran olympiapronssille ennen sunnuntain hopeamitaleja.

Ennen Espoossa pelattuja kotikisoja Suomi pelasi 18 kertaa peräkkäin MM-kilpailuissa, mutta ei kertaakaan päässyt loppuotteluun. Välierien suurvoitto pohjoisamerikkalaisista odotti tämän kevään MM-kotikisoihin saakka. Lauantaina Naisleijonat kaatoi vihdoin välierässä Kanadan 4–2 ja sysäsi Kanadan tylysti pronssiotteluun, joka oli nikkareille uusi kokemus.

Sunnuntaina Suomen 12 MM-pronssin ja kolmen olympiapronssin kokoelma sai kirkastetta MM-hopealla, kun Suomen taistelu ei riittänyt viikonlopun toiseen jättiyllätykseen.

Yhdysvalloille loppuottelupaikat ovat olleet vakio vuoden 2006 olympialaisten kömmähdystä lukuun ottamatta. Tuolloin amerikkalaiset taipuivat välierässä Ruotsille, mutta MM-kilpailuissa Yhdysvallat on aina edennyt loppuotteluun. Yhdysvallat saapui Suomeen kahdeksankertaisena maailmanmestarina, joka oli kahminut neljä mestaruutta peräkkäin vuodesta 2013 alkaen. Viime vuonna Yhdysvallat voitti olympiakultaa.

Räty piti unelman elossa

Yhdysvallat hallitsi loppuottelua Suomea vastaan, mutta Suomen maalivahti Noora Räty ja tiivis puolustus pitivät Naisleijonat mukana pelissä.

Toisen erän alkupuolella Suomi pääsi pelaamaan kaksi kahden minuutin ylivoimaa, mutta Yhdysvallat rikkoi hyvin Suomen ylivoimaviisikon kuviot. Erän lopulla Annie Pankowski yllätti napakalla laukauksella Rädyn.

Suomi ei hätääntynyt takaiskusta vaan puolitoista minuuttia ennen taukoa Susanna Tapani kiskaisi kiekon Yhdysvaltojen maalivahti Alex Rigsbyn selän taakse. Mainion poikittaissyötön tarjosi Petra Nieminen.

Kolmannessa erässä Suomen energia kului puolustustaisteluun, ja hyökkäykset jäivät yksittäisiksi Yhdysvaltojen pitkien painostusjaksojen jälkeen. Jatkoerässä Suomi kesti alivoiman, mutta ei käyttänyt omiakaan ylivoimiaan. Tuomaristo piti joukkueita ja Espoon areenan 6  053 katsojaa jännityksessä vielä videotarkastuksen ajan, kun Niemisen maalia tarkastettiin.

STT

STT
Lisää muualla

Kommentoi