Podcast: 10 vuotta karsintahuumasta, osa 4 – Painajaiskausi, lisää viirejä ja kabinettinousu

VAASA

Vaasan Sportin ja Porin Ässien kymmenen vuoden takaisia jääkiekon liigakarsintoja käsittelevän neliosaisen podcast-sarjamme päätteeksi muistelemme tuota kiihkeää kevättä 2009 seuranneita kausia. Tosin ainakin seuraavan moni haluaisi unohtaa. Sport ajautui moniin ongelmiin ja kohuihin, Juhani Tamminen astui sivuun päävalmentajan paikalta ja pelitkin päättyivät jo puolivälieriin.

– Kyllähän se kausi oli kapteenin painajainen. Ja varmaan kaikkien muittenkin painajainen, sanoo joukkueen silloinen kippari Markus Jämsä.

Kaiken muun lisäksi tuon kauden joukkuetta vaivasi epäyhtenäisyys.

– Jämsällä ja muulla kapteenistolla oli hirveä duuni sen kokoamisessa. On pirun vaikea tilanne, jos joukkue on niin hajalla, tiivistää joukkueen huoltajana ollut Taisto Tankka.

Hullusta vuodesta toivuttuaan Sport voitti mestiksen vielä 2011 ja 2012, mutta karsinnoissa Lahden Pelicansia ja Tampereen Ilvestä vastaan nousu liigaan ei ollut lähelläkään.

– Emmehän me niissä pystyneet läheskään semmoiseen haastamiseen kuin Ässät-sarjassa, sanoo Jämsä, joka oli siirtynyt kaukalosta toimiston puolelle.

– Mutta aina jos kausi päättyy mestaruuteen, onhan se onnistunut.

Liigapaikan Sport lopulta sai vuonna 2014, mutta ei suoranaisesti pelaamalla. Tosin pitkäaikainen joukkueen kannattaja Tomi Ojanperä näkee, että nousun perusteena oli myös myös pelillisiä ansioita.

– Kabinettinousuhan se oli, mutta kyllähän se pohjautui edellisten vuosien menestykseen. Sillä lailla näen sen niin, että niillä mestaruuksilla oli merkitystä.

Sarjan ensimmäisessä osassa käydään läpi aiempia vuosia, joina Sport nousi mestiksen kärkiseuraksi, toisessa kauden 2008–09 tapahtumia ennen karsintojen alkamista ja kolmannessa itse karsintapelejä.

Kommentoi