Podcast – 10 vuotta karsintahuumasta, osa 2: Ensimmäinen mestiksen mestaruus

VAASA

Kymmenen vuotta sitten pelattua Vaasan Sportin ja Porin Ässien välistä jääkiekon liigakarsintasarjaa ja sen taustoja muistellaan podcast-sarjassa. Sen toisessa osassa palataan kauden 2008–09 tapahtumiin ennen karsintoja.

Karsinnat olivat ikimuistoiset , mutta niin oli myös ilta, jona Sport voitti ensimmäisen mestismestaruutensa. Voittomaalin Joensuun Jokipoikien verkkoon iski neljännen finaalin jatkoajalla Kim Nabb.

– Luulin, että emme ikinä pääse siihen. Sitä ei minulta koskaan oteta pois, pitkäaikainen Sportin edustusjoukkueen huoltaja Taisto Tankka herkistyy vielä tänäkin päivänä.

Kauden alku oli kuitenkin vaikea ja Sport oli pitkään sarjataulukon puolivälissä tai jopa sen alapuolella. Yksi tekijä suunnan kääntymisessä olivat palaverit, joita pelaajat pitivät keskenään ilman valmentajia. Eräskin noista kokoontumisista kesti tunteja, joiden kestäessä kukin sai purkaa mielensä vapaasti.

– Sen jälkeen ainakin itselläni tuli sellainen olo, että jotain tapahtui, muistelee Sportin silloinen kapteeni Markus Jämsä.

– Siitä lähti päälle positiivinen kierre. Sitten yhtäkkiä joukkue oli niin vahva, että meidät oli tosi vaikea lyödä loppukauden aikana.

Tuleva karsintavastustaja Ässät sijoittui liigan runkosarjassa 12:nneksi ja päätyi karsintoihin tuolloin kertakäytössä olleen playout-järjestelmän kautta.

– Pakka oli siellä vähän sekaisin ja se oli vähän ailahtelevaa. Eihän meillä mikään nimivahva joukkue ollutkaan, kertaa Sport-kasvatti Marko Luomala, joka silloin pelasi Ässien paidassa.

– Mutta kun lähdimme playouteihin, emme me ihan ajatelleet, että se niin pitkälle menee.

Kuuntele myös podcast-sarjan ensimmäinen osa , jossa käydään läpi aiempia kausia, joina Sport nousi mestiksen, aiemmin I divisioonan kärkiseuraksi.

Lisää aiheesta

Kommentoi