Katso videot: Patrik Laine jatkoi kovien tehojen sarjaa, myös Joel Armia pääsi jälleen maalinteon makuun

Winnipeg Jetsin Patrik Laine on jatkanut vahvoja näyttöjään NHL-jäillä perjantain vastaisen yön ottelukierroksella. Ottelussa Minnesotaa vastaan Laine teki esityöt toisen erän alun tasoitusmaaliin ja vei joukkueensa johtoon suoraan syötöstä lähteneellä laukauksella toisen erän yhdeksännellä minuutilla.

Kolmannessa erässä Laine ensin syötti Winnipegin johtoon ja viimeisteli joukkueen voittolukemiksi 5-2. Tamperelaispelaaja on nakuttanut tehopisteet 3+7 viiden pelatun ottelun jälkeen.

Myös Montreal Canadiensin Joel Armia kasvatti pistetiliään ottelussa Detroitia vastaan. Armian kauden kolmas maali oli yläkulmaan suunnattu rannelaukaus, joka livahti Red Wingsien maalivahdin Jonathan Bernierin ohi.

Armian maalilla Montreal kavensi ottelun ensimmäisen erän viimeisellä minuutilla 2-1-lukemiin. Detroit kuitenkin peittosi Montrealin lukemin 4-2. Voittajajoukkueen viimeisen maalin iski omalta puolustusalueelta tyhjään verkkoon Luke Glendening ja maalin alusti Valtteri Filppula.

Armian tehot ovat nyt neljän pelatun ottelun jälkeen 3+1. Tehopisteet kertyivät 26-vuotiaan Porin Ässien kasvatin tilille aiemmin tällä viikolla ottelussa Buffaloa vastaan, jossa Armia teki kaksi maalia ja syötti yhden.

 

Koskinen kannatteli Edmontonin voittoon

Toronton Kasperi Kapanen sai kauden pistetilinsä auki Tampa Bayta vastaan pelatussa ottelussa. Kapanen merkittiin syöttäjäksi

John Tavaresin viimeistelemään maaliin.

Tamba Bay oli kuitenkin vahvempi ja voitti ottelun lopulta selvin lukemin 7-3.

Kauden pistetilinsä avasi myös Chicagon puolustaja Olli Määttä, jolle kirjattiin syöttö Andrew Shaw’n maaliin ensimmäisessä erässä.

Edmonton Oilers jatkoi kauden tappiotonta sarjaansa New Jersey Devilsiä vastaan. Rangaistuslaukauksille venynyt ottelu ratkesi lopulta Edmontonin 4-3 voittoon.

Ratkaisevan maalin teki kuudentena laukomaan tullut Leon Draisaitl. Edmontonin maalia vahtinut Mikko Koskinen torjui ottelussa 28 kertaa.

 

Kommentoi