Urheilun eettinen keskus tutkii Maarianhaminan epäillyn pippurisumutuksen

MAARIANHAMINA

Suomen urheilun eettinen keskus SUEK tutkii Palloliiton pyynnöstä jalkapallon Suomen cupin loppuottelun IFK Mariehamn–Ilves jälkeiset tapahtumat. Maarianhaminassa lauantaina pelatun ottelun päätöshetkillä muutama Ilveksen kannattaja pyrkii kentälle juhlimaan cupin voittoa, ja järjestyksenvalvojat pysäyttivät heidät.

Sosiaalisessa mediassa levinneiden tallenteiden perusteella kannattajien päälle suihkutettiin luultavasti pippurisumutetta. Myös katsomon puolella olevia kannattajia kohti suihkutetaan, vaikka he eivät pyri aidan yli kentälle. Moni eturivissä olleista katsojista piteli sumutuksen jälkeen kasvojaan.

Ilta-Sanomat haastatteli paikalla ollutta Ilveksen kannattajaa Joni Yli-Mäenpäätä. Hän kertoi lehdelle, että hänen kaverinsa vietiin sairaalaan, sillä tämän näkö ei palautunut sumutuksen jälkeen. Yli-Mäenpään mukaan myös muita Ilveksen kannattajia vietiin sairaalaan.

Ahvenanmaalaisen Ålandstidningenin mukaan poliisi otti tapahtumien jälkeen kiinni useita Ilveksen kannattajia.

–  Olemme todella pahoillamme, että upea finaalitapahtuma ja jalkapallojuhla sai loppuvihellyksen jälkeen tällaisen käänteen, pääsihteeri Marco Casagrande sanoi Palloliiton tiedotteessa.

Myöhemmin sunnuntaina Palloliitto tiedotti, että se kääntyy selvitystyössä ulkopuolisen ja puolueettoman tahon SUEKin puoleen.

–  Heidän selvityksensä myötä tapahtumien kulku ja vastuut saadaan luotettavasti ja kattavasti selville, Casagrande sanoo tiedotteessa.

Myös Ilvekselle voi tulla seuraamuksia

SUEKin aineistoa käytetään materiaalina myös Palloliiton mahdollisissa kurinpitopäätöksissä.

–  Selvitys saattaa lisäksi tuoda yleisempiä toimintaohjeita katsomoturvallisuuden parantamiseksi jatkossa. Katsomoturvallisuus on totta kai meille ensisijaisen tärkeä asia, Casagrande jatkoi Palloliiton tiedotteen mukaan.

Ilta-Sanomien haastattelema IFK Mariehamnin seurajohtaja Peter Mattsson kommentoi myöhään lauantai-iltana, että Suomen cupin loppuottelun järjestelyt olivat täysin Palloliiton vastuulla. Ilveksen toimitusjohtaja Tomi Erola puolestaan harmitteli tapahtumia Aamulehdessä.

–  Tunnelataus purkautui pelin jälkeen. Ihan tarkkaan en tiedä, mitä kaikkea siinä tapahtui ja mistä syystä. Kurja juttu, Erola kommentoi.

Erola arveli tapahtumasta tulevan seuraamuksia Ilvekselle, mutta ei kommentoinut asiaa lehdessä sen enempää.

Lisää muualla

Kommentoi