Oláh vihdoin mestari Finlandia Openissa – seinäjokinen käänsi neljännenkin erän voitoksi tappiolukemista

LOHJA

Benedek Oláh onnistui vihdoinkin voittamaan pöytätenniksen kotimaisen arvoturnauksen Finlandia Openin Lohjalla. Budapestissa asuva seinäjokinen löi välierässä Sveitsin Lionel Weberin 4–1 ja loppuottelussa Japanin Koyo Kanamitsun 4–1.

–  Aika komeaa olla Finlandia Openin ensimmäinen suomalaisvoittaja ja saada nimi pokaaliin, jossa ennestään ovat esimerkiksi Jan-Ove Waldnerin ja Liu Guoliangin nimet, Oláh sanoi tiedotteessa.

Oláh voitti loppuottelun kaksi ensimmäistä erää 11–5, mutta Kanamitsu vei kolmannen 11–3 painostamalla suomalaisen kämmentä. Neljännen erän Oláh käänsi itselleen, vaikka oli tappiolla 8–10.

–  Lauantaina peleissä oli kyse pakkovoitoista, ja rennosta pelistä ei juuri voi puhua. Tänään keskittyminen oli ihan toista, ja pelit sujuivat samaan malliin kuin Ranskan liigassa, Oláh sanoi.

Kommentoi