Norja venyi tärkeään voittoon kansallispäivän kunniaksi – kisaisännätkin palasivat voittojen tielle

KOSICE/BRATISLAVA

MM-jääkiekossa neljä ensimmäistä peliään karuin lukemin hävinnyt Norja venyi kansallispäivänään hyvään voittoon, kun Itävalta kaatui B-lohkon perjantain varhaispelissä 5–3. Itävalta on hävinnyt kaikki viisi peliään.

Norja hävisi Bratislavassa Venäjälle 2–5, Tshekille 2–7, Ruotsille peräti 1–9 ja Sveitsille 1–4. Alku oli norjalaisille huonoin MM-turnauksessa sen jälkeen, kun se palasi korkeimmalle sarjatasolle vuodeksi 2006. Kansallispäivänä eli norjalaisittain perustuslain päivänä joukkue kuitenkin karisteli putoamisuhkaa karkaamalla päätöserässä 2–2-tasatilanteesta voittoon. Norjan ykkössankari oli uransa aiemmat 11 MM-turnauspeliä maaleitta tahkonnut puolustaja Christian Bull, joka teki hattutempun eli kolme maalia.

–  Tämä oli erittäin tärkeä voitto lohkotilanteen kannalta. Aiemmissa peleissä oli aika vaikeaa, 22-vuotias Bull totesi.

Norja kohtaa lauantaina lohkon jumbokolmikosta vielä Italian, ja pisteiden saaminen sinetöisi Norjalle paikan ensi vuoden MM-pääsarjaan.

Suomen lohkossa eli alkulohko A:ssa turnausisäntä Slovakia palasi kolmen tappion jälkeen pisteille, kun Ranska kaatui 6–3. Slovakia ratkaisi pelin kolmannessa erässä tekemällä kolme maalia erän kuuden avausminuutin aikana, karaten 6–2-johtoon.

Slovakia avasi turnauksen komealla USA-voitolla, mutta sen jälkeen Suomi, Kanada ja Saksa napsivat niukat voitot isännistä. Slovakialla on kuusi pistettä viidestä pelistä ja jäljellä vielä ottelut Britanniaa ja Tanskaa vastaan. Ranskalla on yksi piste viidestä pelistä.

STT

Lisää muualla

Kommentoi