Mercedekset puristivat kolmanteen ja neljänteen lähtöruutuun – Alfa Romeon Räikkösellä vihdoin positiivista menoa

SAO PAULO/HELSINKI

Formula ykkösten kautta hallinneet Mercedekset lähtevät sunnuntaina ajettavaan Brasilian kilpailuun lähtöruuduista kolme ja neljä. Maailmanmestaruuden jo varmistanut Lewis Hamilton sijoittui aika-ajoissa kolmanneksi ja Valtteri Bottas viidenneksi.

Bottas nousee neljänteen lähtöruutuun, koska aika-ajojen neljänneksi sijoittunut Ferrarin Charles Leclerc saa kymmenen lähtöruudun rangaistuksen.

Red Bullin Max Verstappen piti lauantaina kovaa vauhtia läpi päivän ja nappasi paalupaikan. Ferrarin Sebastian Vettel ylsi myös eturiviin. Toisesta rivistä lähtevät Mercedekset tuskailivat renkaiden ja suoravauhdin kanssa, mutta hopeanuolet lähtevät hyvissä iskuasemissa kauden toiseksi viimeiseen kilpailuun.

–  Pidän itseni aina positiivisella mielellä. Olemme voittaneet kilpailuja siten, ettemme ole startanneet ensimmäisestä rivistä. Emme koskaan luovuta, ja meillä on hyvä auto kilpailuissa. Olen varma, että meillä tulee olemaan oikein hauskaa, Bottas paalutti aika-ajojen jälkeen.

Bottaksen toinen sija MM-sarjassa on varma. Mercedes on jo varmistanut tallien välisen mestaruuden.

–  Harjoituksissa oli vaikeaa, ja kolmannet harjoitukset olivat todella oikukkaat. Minun täytyi todella parantaa aika-ajoihin, Bottas ruoti.

–  Ajoin viikonlopun ensimmäiset puhtaat kierrokset aika-ajojen ensimmäisessä ja toisessa vaiheessa. Tunne ei ollut lainkaan huono. Kolmannessa vaiheessa renkaat menivät lukkoon yhdessä mutkassa ja menetin muutaman sadasosan. Kaiken kaikkiaan emme olleet tarpeeksi nopeita.

"Ei tämä takaa mitään"

Leclercin rangaistuksen myötä Alfa Romeon Kimi Räikkönen nousee kahdeksanteen lähtöruutuun. Räikkönen eteni niukasti aika-ajojen toiseen vaiheeseen ja vielä ilahduttavasti kolmanteen.

–  Vähän parempaa kuin aiemmin, mutta silti vaikeaa. Mutkiin jää paljon aikaa. Parempi kuin moni aiempi (aika-ajo), Räikkönen summasi C Moren haastattelussa.

Kahdeksas ruutu antaa Räikköselle hyvät lähtökohdat MM-pisteiden tavoitteluun. Hän on päässyt pisteille edellisen kerran yli kolme kuukautta sitten.

–  Katsotaan mitä tulee. Ei tämä (aika-ajon tulos) takaa mitään, Räikkönen linjasi.

Kommentoi