Liukkonen toivoo myötätuulta päämatkalleen SM-altaaseen –  satasen vapaauinti kulki parhaiten yli kahteen vuoteen

ESPOO

Pitkän radan SM-uintien kilpaileminen ulkoaltaalla Espoon Leppävaarassa nostaa sääolot muuttujaksi kilpailemisessa. Isäntäseura Cetuksen väreissä uiva Ari-Pekka Liukkonen toivoo, että tuuli kääntyy sunnuntaiksi, kun ohjelmassa on hänen päämatkansa 50 metrin vapaauinti.

–  Jos on hyvä keli, eikä selkä kipeydy päivien mittaan, niin uskoisin pääseväni 22 sekunnin pintaan. Ei ole mahdotonta, että aika alkaisi 21:llä, Liukkonen ennakoi.

Liukkosen Suomen ennätys altaanmitalla on 21,58.

Kisajärjestäjät eivät pysty kääntämään uintisuuntaa Espoon altaassa, sillä altaan toisessa päädyssä starttipallit eivät sovellu parauimarien käyttöön. Myötätuuli kuitenkin auttaisi.

–  Sarah Sjöströmin maailmanennätys (24,43) on uitu 50 metrin perhosessa aivan älyttömään myötätuuleen Ruotsin mestaruuskilpailuissa, ja ennätys parani silloin puoli sekuntia. Sillä on oikeasti merkitystä, kun pintavesi virtaa kunnon tuulessa, Liukkonen kuvasi.

Uinnissa ei tunneta tuulen takia tilastokelvottomiksi muuttuvia tuloksia, toisin kuin yleisurheilussa. Uintikisat ovat nykyään myös useimmiten sisätiloissa.

Satasella parasta pitkään aikaan

Liukkosen kesän pääkilpailut, Etelä-Korean MM-kilpailujen ratauinnit alkavat 21. heinäkuuta. Jyväskyläläisuimarilla on seuraavalle kuukaudelle vielä tekemistä MM-kunnon virittämiseksi, mutta 50 metrin matkoilla suunta on ollut koko ajan parempi. Meno tuntui lupaavalta jo kesäkuun Mare Nostrum -uinneissa Monacossa, mutta pudotuskisassa startit jäivät kahteen.

Espoossa Liukkonen kilpaili perjantaina 100 metrin vapaauinnissa ja 50 metrin rintauinnissa, jossa ui vain alkuerän. Illalla satasen finaalissa vauhti oli kohdallaan, sillä Liukkonen kellotti parhaan aikansa yli kahteen vuoteen. Matka kulki aikaan 50,14.

–  Tämä oli varmaan maksimi, mitä tänään oli mahdollista tulla. Hyvin lähti liikkeelle, mutta viimeinen 25-metrinen oli aika hapokas, Liukkonen kuvasi.

Liukkonen antoi samalla MM-kisoihin näytön 100 metrin vapaauintiin, joten hänellä on mahdollisuus saada toinen sivulaji arvokisoihin. Toinen sivulaji on 50 metrin rintauinti.

Amerikka teki Hulkosta kestävän

Kestävyyspohjan lujittaminen oli rintauimari Ida Hulkolle isoin plussa vuodesta Florida State -yliopistossa. Keväällä kotiutunut Hulkko ei aio palata opintoihin ennen Tokion olympialaisia. Mahdollista on sekin, että olympialaisten jälkeen Hulkko menee yliopiston sijasta armeijaan.

Hän on tyytyväinen vuoteensa Floridassa, vaikka uintikulttuuri oli hyvin erilainen kuin kotona.

–  Yhdysvalloissa keskityttiin harjoitusmäärään ja aerobisen kapasiteettiin. Harjoitusmäärä oli melkein tuplaten kuin se, mitä teen Suomessa. Tuli haasteita palautumisen kanssa, Hulkko kertoi voitettuaan Espoon SM-kisoissa 100 metrin rintauinnin ajalla 1.08,51.

Lauantaina Hulkko kisaa SM-altaassa 200 metrin rintauinnin, jos rasituksen aiheuttama polvikipu ei äidy liian kovaksi.

Hänen päämatkansa on 50 metriä, jolla hänellä on hallussaan Suomen ennätys 30,53 viime kesän EM-kisoista. Matkan vaatimaa herkkyyttä ja nopeutta Hulkko houkuttelee kropastaan ennen MM-kisoja.

–  Tässä on kaksi viikkoa hyvää tekemistä. Koreassa voi sitten keventää, mutta siirrän kotona jo unirytmiä Etelä-Korean aikaan, Hulkko kertoi.

Jallow viilaa yksityiskohdilla selkäuintinsa MM-kisavauhtiin

Mimosa Jallow on löytänyt selkäuintiin varmuuden, josta on hyvä ammentaa kohti Etelä-Koreassa 21. heinäkuuta alkavia maailmanmestaruuskilpailuja. Jallow voitti perjantaina 50 metrin selkäuinnin Suomen mestaruuden Espoon Leppävaaran maauimalassa hyvällä ajalla 28,07.

– Kauden startit ovat menneet tasaisesti, mutta vielä on paljon yksityiskohtia, joilla saa viilattua ajasta pois, Jallow kertasi.

Hän arvioi, että etenkin starttia ja maaliintuloa on varaa parantaa.

–  Jos tänään olisi tullut normaali maaliintulo, aika olisi mennyt alla 28:n, Jallow kertoi.

Selkäuimareille ulkoallas on hankala, sillä hallin katosta ei pysty ottamaan kiintopisteitä uinnin suuntaamisessa. Alkuerässä Jallow kolautteli lopussa pari kertaa rataköysiin, mutta finaalissa uinti kulki suoremmin.

Kommentoi