Kärpille yhdeksäs peräkkäinen voitto – "Kova peli"

RAUMA

Oulun Kärpät voitti perjantaina jo yhdeksännen peräkkäisen ottelunsa, kun Rauman Lukko kaatui kotikentällään Kivikylän Areenalla maalein 2–0. Edellisen kerran miesten jääkiekkoliigan kärkijoukkue on poistunut kaukalosta hävinneenä runsas kuukausi sitten HIFK:n voitettua ottelun jatkoajalla.

–  Kova peli ja pienet marginaalit. Lukko oli pelillisesti parempi, mutta maalit ratkaisevat. Patrik Rybar oli nyt mies paikallaan maalilla, Kärppien vastuuvalmentaja Mikko Manner tiivisti.

–  Nyt opiskellaan, missä kärki menee. Suhtaudun tulevaisuuteen kuitenkin luottavaisin mieli, ei Kärpätkään saanut mitään ilmaiseksi, sanaili puolestaan Lukon päävalmentaja Pekka Virta.

Kärppien ensimmäisen maalin laukoi avauserässä puolustaja Mikko Niemelä Julius Junttilan hienosta syötöstä. Toisen viimeisteli Junttila itse, kun toista erää oli jäljellä enää 41 sekuntia.

–  Sain Lukon pelaajan harhasyötön suoraan lapaani ja pääsin läpiajoon. Kiekko hiukan kuitenkin karkasi, mikä teki tilanteesta Lukon maalivahdille Lassi Lehtiselle pahan. Se taisi mennä sisään längistä, Junttila kertasi maaliaan.

Ottelussa nähtiin myös ikävän näköinen loukkaantuminen, kun Kärppien Aleksi Mäkelä sai kiekon kasvoihinsa kolmannen erän alussa. Jäältä putsattiin verta pitkään sen jälkeen, kun Mäkelä oli talutettu pukukoppiin.

Kommentoi