Jokerit taas voittoon, Minskin tähti Pulkkinen loukkaantui

HELSINKI

Jokerien voittoputki venyi viiden ottelun mittaiseksi KHL-jääkiekkoliigassa, kun se löi Dinamo Minskin 3–2. Ottelussa loukkaantuneen Teemu Pulkkisen edustama valkovenäläisjoukkue johti aina päätöserän 47 minuutille asti, sitten isäntien kirivaihde tuotti hedelmää.

– Sain avauserässä kiekon jalkaani. Menen nyt käymään sairaalassa, katsotaan mikä on tilanne, Pulkkinen harmitteli.

Mittelön juoni muodostui kolmivaiheiseksi. Jokereille avausmaalin viimeisteli onnekkaasti Jesse Joensuu, jonka syötöksi tarkoitetun passin ohjasi omaan maaliin Marc-Andre Gragnani.

Toisessa erässä asetelma kääntyi, kun vierasjoukkue tasoitti ylivoimalla ja pelin puolivälin taituttua karkasi johtoon ylivoimahyökkäyksen päätteeksi.

–  Vähän tehottomuus vaivaa, mutta hyvä että saatiin kolme maalia ja kaksi pistettä, Jokerien valmentaja Lauri Marjamäki summasi Viasat-tv:lle.

Parin edellisen mittelön tavoin Jokerien kiri osoittautui jälleen tehokkaaksi, isännät viimeistelivät vääjäämättä tarvittavat osumat päätösjaksolla.

Pulkkinen ja Gretsky

Jokerien kasvatti ja Minskin pisteykkönen Teemu Pulkkinen jäi ottelussa osumitta, mutta 2-1-johtomaalista hän kerrytti tililleen syöttöpisteen. Nyt Pulkkinen on summannut 16 ottelussa pistesaldokseen 9+6=15.

– Toinen erä oli meiltä hyvä, mutta viimeinen ei. Pisteittä jäätiin, Pulkkinen noitui.

Minskin kokoonpanossa kaksi muutakin pelaajaa kiinnitti huomiota, sillä maalia vartioi kuluvalla kaudella ensimmäistä kertaa Mihail Karnauhov. Pelinumerolla 99 varustettu Valko-Venäjän Grodnossa jouluaaton aattona 1996 syntynyt keskushyökkääjä Vjatheslav Gretsky erottui puolestaan vaihtopenkiltä juuri selkämyksensä takia, mutta hänelle kanadalaisvalmentaja Craig Woodcroft ei jääaikaa suonut.

– Tänään oli tuuriakin matkassa, Jokerien Joensuu myönsi.

Jokerien kolmen pelin kotipelirypäs täyttyy sunnuntaina, kun vastassa on Salavat Julajev.

–  Hemmetin tärkeä matsi. Siellä on vielä pari suomalaista (Juho Metsola ja Teemu Hartikainen), että halutaan näyttää niille. Mutta pitää pystyä keskittymään pelin tasoon, eikä mihinkään putkien venyttämiseen, Joensuu linjasi.

Kommentoi