Jääkiekkoliiton huippu-urheilujohtaja siirtyy TPS:n urheilujohtajaksi – "Tietää kansainvälisen jääkiekon vaatimustason"

HELSINKI

Suomen Jääkiekkoliiton huippu-urheilujohtajana vuodesta 2012 työskennellyt Rauli Urama jättää tehtävänsä tämän kauden jälkeen ja siirtyy TPS:n urheilujohtajaksi. Uraman sopimus turkulaisseurassa käynnistyy toukokuun ensimmäinen päivä.

TPS on ollut ilman urheilujohtajaa sen jälkeen, kun Antero Niittymäki jätti tehtävänsä lokakuussa.

–  Halusimme tehtävään henkilön, jolla on kokemusta urheilun johtamisesta ja joka tietää kansainvälisen jääkiekon vaatimustason, HC TPS:n hallituksen jäsenenä hakuprosessissa mukana ollut Erkka Westerlund kertoi turkulaisseuran verkkosivuilla.

Uraman aikakaudella Suomen nuorisomaajoukkueet ovat menestyneet komeasti, kun alle 20-vuotiaiden maajoukkue on voittanut kolme maailmanmestaruutta ja alle 18-vuotiaiden maajoukkue kaksi maailmanmestaruutta. Lisäksi alle 18-vuotiaiden maajoukkue on saavuttanut kaksi MM-hopeaa.

–  Haluan kiittää Uramaa erinomaisesta työstä. Huippu-urheilun rakenteet ja pelaajapolku on saatu Uraman aikana loistavaan kuntoon, yhteistyö seurojen kanssa on ottanut harppauksia eteenpäin ja maajoukkueet ovat menestyneet uskomattoman hienosti, Jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Matti Nurminen kertoi liiton uutissivusto Leijonat.fissä.

Liigassa Urama on valmentanut Tapparan SM-pronssille 2008 ja Lukon SM-pronssille 2011.

Kommentoi