Ei syksyä ilman mestaruusuinteja Vaasassa – lyhyen radan SM-kisat alkavat torstaina

Uinnin Suomen mestaruuksista kisataan torstaista sunnuntaihin Vaasan uimahallissa. Jaossa ovat niin nuorten kuin aikuistenkin sekä vammaisuinnin lyhyen radan mestaruudet. Kilpailujen järjestäjänä toimii Vaasan Uimaseura, ja mukaan on ilmoittautunut yhteensä 433 uimaria 53 seurasta.

SM-uinneissa nähdään kaikki kuusi lyhyen radan MM-uinteihin valittua uimaria: Ida Hulkko, Mimosa Jallow, Jenna Laukkanen, Ari-Pekka Liukkonen, Riku Pöytäkivi ja Andrei Tuomola. MM-kisat käydään Kiinan Hangzhoussa 11.–16. joulukuuta.

Hulkko on SM-kisojen kaukaisin vieras, sillä hän on saapunut yliopistojoukkueestaan Floridasta vain SM-uinteja varten viikoksi Suomeen. Pöytäkivi puolestaan on kisannut kaksi edellistä viikonloppua uinnin maailmancupin Aasian osakilpailuissa Pekingissä ja Tokiossa.

MM-uimareista massiivisimman kisaohjelman SM-altaalle on koonnut Jenna Laukkanen, joka osallistuu peräti seitsemään lajiin.

Vaasan SM-kisat ovat syyskauden pääkisat esimerkiksi rintauinnin spesialisteille Veera Kivirinnalle ja Matti Mattssonille, jotka nähdään ainakin päämatkoillaan. Kivirinta kamppailee 50 metrillä Suomen mestaruudesta Hulkkoa ja Laukkasta vastaan. Mattssonilla on SE-putki päällä, sillä hän on kolmissa edellisissä SM-uinneissaan yltänyt ennätysvauhtiin.

Nuorten mestaruudet ratkotaan SM-uintien aamujaksoissa, joista nuorilla on mahdollisuus nousta myös iltajaksojen aikuisten finaaleihin. Mukana on muun muassa Buenos Airesin nuorten olympiauinneissa Suomea edustanut nelikko Nea-Amanda Heinola, Laura Lahtinen, Roni Kallström ja Alexey Belfer, jotka nähdään myös aikuisten rintamaa hätyyttämässä.

SM-uintien finaalit televisioidaan suorina Yle Areenassa.

Kilpailujaksot:

Torstai 15.11.: alkuerät klo 9.30, finaalit klo 18.00

Perjantai 16.11.: alkuerät klo 9.30, finaalit klo 18.00

Lauantai 17.11.: alkuerät klo 9.30, finaalit klo 18.00

Sunnuntai 18.11.: alkuerät klo 9.30, finaalit klo 17.00

Lähde: Suomen Uimaliiton tiedote

Kommentoi




Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi