Dennis Bokolla täydellinen aloitus Vermossa

Lahtelaisen Juuso Holttisen valmennukseen syksyllä siirtynyt Dennis Boko debytoi uudesta tallista parhaalla mahdollisella tavalla, kun se johti lähtöään keskiviikkoiltana Vermon raveissa koko 2100 metrin ajan.

Kilpailun suuri suosikki Jeppas Pointer laukkasi viimeisessä kaarteessa. Se oli kirimässä jo Dennis Bokon tuntumaan, ja ohjissa olleen Olli Koivusen mielestä Jeppas Pointer olisi ravia mennessään voittanut. Koivunen kertoi, että laukka johtui liian pitkästä sekistä.

Muista ei ollut haastajiksi, ja näin Dennis Boko kuittasi 3 000 euron ykköspalkinnon yllättäjänä.

– Voitto yllätti, mutta ei niin paljon sen jälkeen, kun Dennis Boko sai vetää matkalla hiljaa. Se ravasi hyvällä tyylillä, Juuso Holttinen iloitsi.

Toto65-ajajamestari -lähdössä saivat ajaa Vermossa viime kaudella menestyneet ohjastajat sekä muutama nuorempi lahjakkuus. Dennis Bokoa luotsasi Jukka Torvinen, jonka isoveli Hannu kaarsi Toto65-kohteissa voittajaesittelyyn kahdesti.

Tero E. Mäenpään nykyisin valmentama Issaquah Sund sai kolmen kilometrin kisassa onnistuneen juoksun sisäradalla ja kiri lopussa ohi vetoapua tarjonneesta Buck Bokosta. Hannu Torvisen toinen voitto tuli heti seuraavassa lähdössä Aimo Vuorisalon valmentaman Ekin Toiveen ohjissa.

Ekin Toive oli kirivaiheessa vastustajiaan selvästi vauhdikkaampi. Yhtä räväkästi ruuna on kirinyt viimeksi marraskuun alkupuolella, ja Hannu Torvinen paljastikin, ettei tuolloin varusteisiin lisättyjä vetolappuja ole tässä välissä otettu kilpailujen aikana käyttöön. Hän perusteli asiaa sillä, että Ekin Toive tarvitsee nätin juoksun eikä se ole edellisillä kerroilla tuntunut siltä, että vetolapuista olisi ollut enää hyötyä.

Toto65-kierros käynnistyi heti yllätyksellisesti, kun Peter Lindroos kannusti Kati Hanhimäen valmentaman BWT Admiralin ensimmäisenä maaliin.

Rivistä muodostui vaikea, eikä täysosumia ollut yhtään. Ylimmän voittoluokan vajaa 90 000 euron potti siirtyy ensi viikon kierrokselle.

STT

Kommentoi

Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Osta Digilehti ja verkon kaikki sisällöt! 1kk vain 14,90€

Osta