Bottaksella vaiheikas päivä Singaporessa – auto seinään ja kysymysmerkit ilmaan

SINGAPORE

Valtteri Bottas kirjasi neljänneksi nopeinta vauhtia formula ykkösten Singaporen gp:n perjantain harjoituksissa, mutta Mercedeksen suomalaispilotilla jäi paljon pohdittavaa. Treenipäivän ensimmäinen sessio päättyi seinään, ja toisissa harjoituksissa Singaporen illassa Bottas jäi tallitoveristaan Lewis Hamiltonista yli sekunnin.

–  Hankala ensimmäinen sessio. Se päättyi vähän aikaisin, koska menetin (kontrollin) yhdessä mutkassa ja täällä kun ei turva-alueita ole, niin maksat hintaa tuollaisesta. Mutta noin voi käydä, Bottas muisteli törmäystään.

Ajokki saatiin kuitenkin kuntoon toiseen harjoitussessioon. Vauhtia kuitenkin uupui, ja se askarrutti Bottasta kovasti.

–  En ole ihan varma, mitä toisissa harjoituksissa tapahtui. Jokaisella yrityksellä, jokaisella rengasseoksella vauhtia puuttui, joten en ole varma, oliko autossa kaikki kunnossa. Minusta tuntui, etten pääse nopeampaa, mutta olin sekunnin (Hamiltonia) perässä. Täytyy tutkia, mistä oli kyse.

MM-pistekärki Hamilton ja Red Bullin Max Verstappen olivat perjantaina omaa luokkaansa harjoitusajoissa. Verstappen jäi Hamiltonista 0,184 sekuntia, kun kolmanneksi ehtinyt Ferrarin Sebastian Vettel taipui Hamiltonille 0,818 sekuntia.

Pitkissä kisavedoissa Hamilton oli kuitenkin erityisen vahva, joten sunnuntain kisasta mies lähtee isoin toivein hakemaan jo kauden yhdeksättä voittoaan. Singaporesta hänellä on urallaan neljä voittoa.

"Jouduimme odottelemaan melkein tunnin"

Alfa Romeon Kimi Räikkönen oli avausharjoitusten 14:s, ja toisessa sessiossa hän oli 16:s. Molemmissa ajoissa suomalaiskonkarin edelle ehti tallikaveri Antonio Giovinazzi.

Alfan iltaa synkensivät yllättävät ongelmat.

–  Ensimmäiset harjoitukset olivat aika sekavat. Sähköt katosivat varikkopilttuusta, jouduimme odottelemaan melkein tunnin emmekä päässeet kovin montaa kierrosta ajamaan, Räikkönen kertoi.

–  Toisissa harjoituksissa en saanut sitten montaakaan hyvää kierrosta aikaan. Töitä on tehtävänä, katsotaan mihin päästään.

Kommentoi