Tilaajalle

Vain päävalmentaja uskoi ihmeeseen – ilon ja helpotuksen päivä Hietalahdessa

FC SPORT-J–FC HERTTA 3–0 (2–0)

Näinhän sen pitikin mennä.

Putoajan paikalta kauden päätöskierrokselle lähteneen FC Sport-junioreiden raskas ja opettavainen kausi sai onnellisen lopun, kun joukkue varmisti sarjapaikkansa naisten jalkapallon Ykkösessä viimeisellä mahdollisella hetkellä.

– Mä luulen, että olen ollut ainut, joka on uskonut kahdella viimeisellä viikolla tähän, avasi Sport-j:n päävalmentaja Roland Björkqvist.

– Meillä on ollut haastava kausi. Päävalmentaja vaihtui kesken kauden ja yritettiin löytää uusi suunta pelaamiselle. Näin nuoressa joukkueessa tulokset ovat heilahdelleet laidasta laitaan.

Björkqvist on tietyin ehdoin valmis jatkamaan joukkueen päävalmentajana, mutta myös seuralla on asiaan sanansa sanottavana.

– Toivon, että suurin osa pelaajista jatkaa ja saisimme ehjän talvikauden. Valmistautuminen ja pelaajien sitouttaminen tekemiseen pitää olla erilainen.

Lähtökohdat kamppailuun olivat vaasalaisten kannalta kaikkea muuta kuin helpot, sillä joukkueen piti voittaa joensuulainen FC Hertta ja samalla pisteen päässä viimeisen säilyjän paikalla olleen GBK:n ei saanut voittaa kotikentällä Pallokerho Keski-Uusimaata.

Sport-j hoiti oman tehtävänsä ehjällä pelillä tyylikkäästi, ja Kokkolastakin kuului hyviä uutisia, kun PKKU teki kamppailun ainoan osuman kymmenisen minuuttia ennen loppua.

Toista kautta Ykkösessä pelaavien vaasalaisten sarjapaikka varmistui päätöskierroksella myös viime kaudella, ja myös tuolloin PKKU auttoi vaasalaisia voittamalla Sport-j:n alapuolella putoajan paikalla olleen KuFu-98:n.

Vaasalaiset tarrasivat sarjapaikkaan avauspuoliskon lopussa, kun Maiju Kuivila osui rangaistuspotkusta ja Elli Näsman laukoi boksin rajan tuntumasta.

Huippupaikkoja solkenaan toisella kolmevarttisella luonut Sport-j onnistui maalinteossa vielä kerran, kun Näsmanin taidokas nosto maalivahdin yli meni tolppien väliin.

Sport-j:n sarjapaikan varmistuminen tiesi myös sitä, että ensi kaudella joukkue pääsee pelaamaan paikallispelejä Vasa IFK:ta vastaan.

– Meidän pitäisi Vaasassa pyrkiä siihen, että löydettäisiin yksi jengi, joka nousisi liigaan, Björkqvist sanoi.

Kommentoi











Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi