Tilaajalle

Onneksi se on nyt ohi – ei kiitos enää tällaisia liigakausia, SJK!

SEINÄJOKI

SJK–FC LAHTI 0–0

Seinäjoen Jalkapallokerhon heinäkuussa alkanut matalalento Veikkausliigassa jatkui päätösotteluun asti.

SJK olisi halunnut palkita kannattajansa voitolla viimeisessä ottelussa, mutta turhaksi toiveeksi sekin jäi. Maaliton tasapeli FC lahtea vastaan tiesi sitä, että SJK:n kauden loppusuora käsitti peräjälkeen peräti 11 voitotonta ottelua, joissa se teki yhteensä kaksi maalia.

Todennäköisesti varsin moni tämän kauden pelaajista poistuu seurasta. Yksi heistä on vuodesta 2013 luottomaalivahtina torjunut Mihkel Aksalu, joka vietti "läksijäisiään" ottelun jälkeen kannattajien edessä.

Ottelun 33. minuutilla Klopit ryhtyivät laulamaan "Aksalu!, Aksalu!, Aksalu!" kansainväliseen tyyliin. Aksaluhan kantoi selässään pelinumeroa 33. Myös ottelun loputtua hän sai raikuvat aplodit ja hyvästelyt.

– Hienoja eleitä taas kannattajilta. Kyllä se vähän tunteisiin meni.

Oikean käden murtumisen vuoksi päätösottelusta sivussa olleen Aksalun panos SJK:n takavuosien menestystarinassa oli väkevä. Hän oli liiga- ja cupmestaruuden takuumies. Virolainen pelasi SJK:n paidassa 209 ottelua virallisissa kilpailuissa, mikä on enemmän kuin kellään muulla. Liigapelejä Aksalu kertyi 158.

– Mestaruudet ovat tietenkin parhaita muistoja. Kun tulin Seinäjoelle, en oikein tiennyt mitä tuleman pitää. Minä ja koko joukkue teimme kovasti töitä, että yleensä nousimme Veikkausliigaan.

Aksalu palaa perheineen kotimaahansa Viroon, missä hän tekee päätöksiä uransa seuraavista vaiheista.

– Ensin pidän lomaa perheeni kanssa ja sitten teen päätöksen jatkuuko ura.

Valioerotuomarikerho valitsi Aksalin liigakauden herrasmiespelaajaksi ja SJK:n pitkäaikaisen työmyyrän Pekka Lehtisen kauden herrasmiesjoukkueenjohtajaksi.

SJK ei joudu maalivahtiongelmiin Aksalun lähdön myötä, sillä ykkösmalivahdin roolin nyt saava Jesse Öst on laatuveskari. FC Lahtea vastaan hän torjui Teemu Jäntin ampuman rangaistuspotkun 43. minuutilla.

Jäähyväisottelunsa SJK-paidassa pelasi kapteenin nauha käsivarressaan myös cupmestaruutta 2016 juhlinut puolustaja Jarkko Hurme.

Päättynyt kausi oli SJK:n kuudes perättäinen Veikkausliigassa. Debyyttikaudellaan 2014 SJK otti hopeaa, 2015 kultaa, 2016 pronssia, 2017 sijoitus oli kuudes ja 2018 yhdeksäs, kuten tänäkin vuonna.

Pohjalaisittain kauteen lähdettiin suurin toivein niin SJK:n kuin Vaasan Palloseuran ja Kokkolan Palloveikkojenkin leirissä. Kuinkas kävikään: jokaisen joukkueen kohdalla kaudesta kehkeytyikin täydellinen pannukakku.

Mahtui SJK:n kauteen synkkään kauteen valopilkkujakin. SJK haki kesäkuun alussa 1-0 voiton mestari-KuPSin kotikentältä. Hopealla yltäneen FC Interin SJK kukisti joukkueiden molemmissa kohtaamisissa 2-1.

Kommentoi











Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi