Tilaajalle

Upeat kuvat seremoniasta: Naruhito kruunattiin Japanin keisariksi vuosisatoja vanhassa seremoniassa

Japanissa Naruhito kruunattiin maansa 126. keisariksi vuosisatoja vanhassa seremoniassa tiistaina. Kruunajaisiin osallistui arvovieraita yli 180 maasta, Suomea Tokiossa edustivat presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio.

Naruhitosta tuli keisari jo toukokuussa lyhyessä perinteisessä seremoniassa, mutta tiistaina "Sokui no Rei" -seremonia oli pitempi rituaali keisarillisessa palatsissa.

–Vannon että toimin perustuslain mukaisesti ja täytän velvollisuuteni valtion ja kansan yhtenäisyyden symbolina, sanoi 59-vuotias keisari äänen hieman väristessä. Seremoniassa oli juhlavieraita noin 2?000 henkeä.

–Toivon vilpittömästi, että Japani kehittyy edelleen ja antaa oman osansa kansainvälisen yhteisön ystävyyteen ja rauhaan sekä ihmisten hyvinvointiin ja menestykseen", Naruhito sanoi.

Isä Akihito luopui kruunusta

Naruhito on ensimmäinen Japanin keisari, joka on syntynyt toisen maailmansodan jälkeen. Hän peri kruunun sen jälkeen kun hänen isänsä Akihito oli kahteen vuosisataan ensimmäinen keisari, joka luopui kruunusta vedoten ikääntymisen tuomiin vaivoihin.

Seremonia suoritettiin keisarillisen palatsin Mäntysalissa, joka on palatsin hienoin sali. Naruhitolla oli yllään perinteinen oranssin värinen kaapu ja musta päähine. Seremonia oli samanlainen kuin hänen isällään liki 30 vuotta sitten.

Naruhito julistautui keisariksi "Takamikurassa", mikä on 6,5 metriä korkea paviljonki, joka painaa noin kahdeksan tonnia. Hänellä oli edessään ikivanha miekka ja jalokivi, kaksi niin sanotusta kolmesta pyhästä aarteesta.

Kolmeen pyhään aarteeseen kuuluu myös peili, jota pidetään Isen temppelissä, mikä on Japanin shinto-uskonnon pyhin paikka. Nämä kolme esinettä symboloivat keisarin legitimiteettiä.

Seremoniaan osallistui myös keisarinna Masako ,55, hänen valtaistuimensa oli pienempi.

Onnittelupuheen keisarille piti pääministeri Shinzo Abe.

–Japanin kansa tulee kunnioittamaan teidän korkeuttanne keisaria valtion ja Japanin kansan yhtenäisyyden symbolina, hän sanoi.

Puheensa jälkeen Abe huudatti arvovierailla kolme "banzai" (eläköön) -huutoa keisarille.

Vieraina paikalla olivat myös muun muassa Britannian kruununprinssi Charles, Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa, Yhdysvaltain liikenneministeri Elaine Chao ja Myanmarin siviilijohtaja Aung San Suu Kyi.

Tiistai-iltana vuorossa on juhla-ateria. Keskiviikkona iltapäivällä Naruhito ja Masako tarjoavat teetä ulkomaisille kuninkaallisille.

Kruunajaisiin liittyvä julkinen paraati on vasta 10. marraskuuta, mutta jo tiistaina kruunajaisten turvallisuudesta vastasi 26?000 poliisia.

Tytär ei saa periä kruunua

Naruhito on siitä erikoinen keisari Japanissa pitkään aikaan, että hänen ainoa lapsensa on tytär, 17-vuotias Aiko. Tämä ei saa periä kruunua.

Keisariksi olisi jossain vaiheessa nousemassa Naruhiton veljenpoika, 13-vuotias Hisahito. Häntä ennen kruunun perisi hänen isänsä, prinssi Akishino.

Naruhiton isoisä Hirohito oli jumalan kaltainen hahmo japanilaisten sotiessa toisessa maailmansodassa. Hän joutui luopumaan jumalallisesta asemastaan Japanin hävitessä sodan vuonna 1945. Keisareilla ei ole poliittista valtaa.

Kommentoi











Luetuimmat ulkomaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat