Tilaajalle

Teuvalaiset Heikkilät toimivat kuin talvivarastoa keräävä orava, mutta rikastumisesta ei mediaanituloa nauttiva palkansaajaperhe haaveile

TEUVA

Kuka on rikas? Viime viikolla julkistettu Säästöpankkiryhmän kysely antaa yhden mahdollisen määritelmän: Suomalainen on rikas, kun hänen varallisuutensa on vähintään miljoona euroa.

Samaa mieltä on neljännes suomalaisista. 21 % on sitä mieltä, että jo 500 000 euron nettovarallisuus riittää rikkaan titteliin.

Mutta voiko keskituloinen suomalainen eli noin 3 100 euroa ansaitseva henkilö rikastua pelkästään palkkatuloilla?

Tuloluokkaan, joka on kaikkineen laaja, kuuluu esimerkiksi opettajia, terveydenhuoltoalalta sairaanhoitajia ja kätilöitä sekä esimerkiksi teknisten alojen asiantuntijoita.

Alempien keskituloisten mediaanitulo voi jäädä alle 2 000 euron, kun se korkeimmassa keskituloisten luokassa nousee yli 4 000 euroon.

Teuvalaisia Marika ja Ville Heikkilää kysymys rikastumisesta hymyilyttää.

– Kyllä ainakin meillä säästäminen on sellaista, että kerätään pahan päivän varalle. Oravaefektillä kerätään käpyjä talvivarastoon. Ei rikastuminen ole mielessä, elementtityöntekijänä työskentelevä Ville Heikkilä sanoo.

Hoitoalalla työskentelevä Marika Heikkilä komppaa.

– Ihan muut asiat ovat tärkeitä. Onnellisuus tulee ihan muusta.

Yllättäviä menoja kolmen lapsen perheessä riittää. Pesukone tai jääkaappi hajoaa, joku tarvitsee uuden sängyn tai autoa pitää korjata.

– Kun ei tiedä mihin maailmantalous liikkuu, pariskunta sanoo.

Heikkilät kuuluvat keskituloisten suomalaisten joukkoon ja osuvat tuloineen aika tarkkaan juuri mediaaniin. Kummankin vuositulot ovat 40 000 euron tuntumassa.

– Ei silti ole niin yksinkertaista katsoa asiaa vain tilastojen valossa. Jos asut kehä kolmosen sisäpuolella ja sinulla on omistusasunto, niin sen arvo ja arvon nousuhan on jotain ihan muuta kuin se on täällä. Toki velkakin on jotain muuta kuin täällä, Heikkilät sanovat.

Liikkuvia osia on asuinpaikan lisäksi paljon: onko lapsia, kuinka paljon on velkaa ja onko esimerkiksi perintönä saatua omaisuutta.

Sijoittaminen ei ole päällimmäinen puheenaihe pariskunnan ystäväpiirissä, vaikka perheen ensimmäinen matkailuauto ostettiin aikanaan Ville Heikkilän pankin rahastoon säästämillä varoilla.

– Ei ole kavereiden kanssa saunailloissa ensimmäinen puheenaihe tämä, Ville Heikkilä sanoo.

Silti jos mediaaniansion nauttijan talous on kunnossa ja esimerkiksi lainat maksettu pois, mediaanipalkasta voisi jäädä ehkä sijoitettavaksi, uskoo Ville Heikkilä. Hän on toiminut syksystä alkaen Teuvan kunnanvaltuuston puheenjohtajana kristillisdemokraattien mandaatilla.

– Ei ne suuret tulot vaan pienet menot. Tulojen ja menojen pitää olla tasapainossa niin perheessä kuin kunnassa.

– Jos olisi halu ryhtyä kasvattamaan pääomaa, se olisi kiinteä maa- tai metsäomaisuus, johon lähtisin rahoja sijoittamaan. Sen verran kaihdan riskejä. Mutta se ei ole tavoite. Perittyä metsää on jo jonkin verran ja sieltä saadaan talven lämmityspuut, Ville Heikkilä sanoo.

Mitä tarkoittaa mediaanitulo?

Mediaanitulo on yhtä kuin keskimmäisen tulonsaajan tulo. Kaikki palkan- ja tulonsaajat asetetaan suuruusjärjestykseen, jolloin keskimmäisen tulonsaajan molemmille puolille jää yhtä monta tulonsaajaa.

Vuonna 2018 mediaanitulo oli 3 079 euroa. Miesten kokonaisansion mediaani oli 3 398 euroa, naisten 2 827 euroa.

Kuluvan vuoden lukuja ei ole vielä käytettävissä.

Lisää aiheesta

Kommentoi











Luetuimmat Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi



Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Lisää maakunnasta