Tilaajalle

Suositulle alueelle rakentaminen helpottuu Karperössä: Karperö-Singsbyhyn tulee 460 uutta rakennuspaikkaa ja noin 1 500 uutta asukasta. Myös lisää palveluja tarvitaan

MUSTASAARI

Mustasaaren kunnalla on isot odotukset valtuuston taannoin hyväksymälle Karperö-Singsbyn uudelle osayleiskaavalle.

– Se on kunnalle hyvin tärkeä alue, koska se on erinomaisessa paikassa eli kehittyvässä osayleiskeskuksessa, joka on kauan ollut hyvin suosittu asuinalue. Osayleiskaavan puute on jarruttanut rakentamista, sanoo tekninen johtaja Ben Antell.

Osayleiskaavalla voidaan turvata myös muu maankäyttö.

– On huomioitava myös esimerkiksi kunnallistekniikka, tietarpeet ja virkistysalueet. Kun rakennuslupia myönnetään tapauskohtaisesti, käy nopeasti niin, että jossain vaiheessa joudutaan toteamaan, että ei päästä rakentamaan tarvittavia katuja tai väyliä. Muu maankäyttö on yhtä tärkeä, ellei tärkeämpi, kuin rakennuspaikkojen osoittaminen.

Suurin osa alueen tonteista ja rakennusoikeuksista on yksityisomistuksessa.

– Lähinnä asemakaavoitetut maa-alueet ovat kunnan omistuksessa eli vain murto-osa tonteista.

Osayleiskaavan valmistumisen suurin hyöty on Antellin mukaan se, että omalle tontilleen rakentamaan haluava voi nyt tehdä sen aiempaa nopeammin ja mutkattomammin.

– Kaavan saatua lainvoiman tietävät yksityiset maanomistajat, paljonko heillä on rakennusoikeutta jäljellä. Tietty osa varataan omille lapsille ja lastenlapsille, mutta muut rakennuspaikat voidaan myydä.

Alueen pinta-ala on noin 2 070 hehtaaria, josta vesialuetta on noin 300 hehtaaria. Alueelle tulee 460 uutta rakennuspaikkaa eri puolille, mikä tarkoittaa noin 1 500 uutta asukasta. Omakotitalotonttien määrä on runsaat 320.

Mistä 1 500 asukasta saadaan?

– Sitä on vaikea sanoa, mutta alue on hyvin suosittu. Heti kun joku tontti on tullut myyntiin, on se myös myyty. Kyse on sekä kuntalaisista että muualta muuttaneista. Etenkin Karperönjärvi on houkutteleva alue.

Uuden osayleiskaavan yhtenä tavoitteena on saada uusia kuntalaisia.

– Kunta haluaa kasvaa ja pyrimme tarjoamaan hyviä asuinalueita sekä uusille asukkaille että kuntalaisille. Vaasan seudun yhteinen intressi on seudun kasvu. Olemme siinä mielessä yhteisellä linjalla Vaasan kaupungin kanssa, että pyrimme tarjoamaan erilaisia asuinalueita erilaisilla vahvuuksilla.

Rakennusmääräyksistä tulee Antellin mukaan hyvin väljät.

– Rakentaja pystyy itse hyvin pitkälti päättämään, minkälaisia materiaaleja käyttää ja minkälainen julkisivusta tulee.

Rakennusjärjestyksen mukaan rakentamisen pitää sopeutua ympäristöön ja lähipiiriin. Rakennustarkastajan ja -lautakunnan tehtävä on ottaa kantaa tähän.

Antell huomauttaa, että kunnan rakennusvalvonta pystyy opastamaan ja antamaan neuvoja rakentajille hyvässä yhteishengessä.

Karperössä ollut kauppa on suljettu. Alueella on päiväkoti ja koulu sekä grilli-lounasravintola.

– Tarkoitus on, että asukkaat hakevat lähipalvelut Sepänkylästä, se on noin neljän kilometrin etäisyydellä. Aika pian ollaan kuitenkin siinä pisteessä, että lähipalveluja pitää pystyä tarjoamaan. Kaava mahdollistaa esimerkiksi kauppojen ja myymälöiden rakentamisen alueelle.

Kunta on ollut asiasta yhteydessä kauppaketjuihin.

– He ovat todenneet, että paikka on sellainen, mihin lähimyymälä kannattaisi rakentaa. Väestökanta mahdollistaa tämän. En tiedä millä aikavälillä se voisi toteutua, sitä on mahdoton sanoa.

Karperöjärvi on Antellin mielestä kunnan valttikortti, josta halutaan pitää huolta.

– Kunta on äskettäin laajentanut viemäriverkostoa sinne, se edesauttaa sitä, että järvi ei kasva umpeen. Kunta myös avustaa paikallista yhdistystä, joka huolehtii järvestä.

Osayleiskaavassa on käytetty uutta mitoitusperiaatetta.

– Parhaiten rakentamiseen soveltuvat paikat on merkitty kaavaan ja arvioinnissa on käytetty erilaisia mittareita. Esimerkiksi Sulvalla todettiin hyvin usein, että pystyttiin saamaan paljon rakennusoikeutta ja -paikkoja, mutta lopulta vain osa oli rakennuskelpoisella maalla, eli ne eivät mene kaupaksi.

Toteutuskelpoisten hyvien rakennuspaikkojen osoittaminen on Antellin mukaan aiheuttanut keskustelua ja erimielisyyttä kunnan elimissä.

– Jotkut ovat olleet sitä mieltä, että jokaiselle maanomistajalle, joka omistaa yhtä paljon maata, pitäisi osoittaa yhtä monta rakennuspaikkaa tai rakennusoikeutta. Meidän mielestämme on aivan turha piirtää tai laskea rakennuspaikkoja viljelyalueille tai alueille, joissa on luonnonarvoja.

Osayleiskaavan saatua lainvoiman voi rakennuslupaviranomainen eli rakennuslautakunta alkaa myöntää suoraan rakennuslupia.

– Rakentamista tietysti edesauttaa se, että rakennusoikeuksia on myönnetty. Järjestelmä on todella monimutkainen, kun pitää ensin käsitellä poikkeuslupahakemuksia ja suunnittelutarveratkaisuhakemuksia. Tietyltä osin niistä ei päästä eroon. Meillä on alueita, joissa pitää käsitellä suunnittelutarveratkaisu- ja rakennuslupahakemus samanaikaisesti.

Koivulahden osayleiskaavaa laaditaan parhaillaan.

– Se saadaan toivottavasti valmiiksi ensi kesään menneessä. Kaikki tärkeimmät osayleiskeskukset on saatu kaavoitettua, paitsi Raippaluodon kirkonkylä ja Helsingby-Tuovilan alue. Niiden kaavoittaminen on tarkoitus aloittaa myöhemmin.

Kaavan tarkoitus

Antaa suuntaviivoja uudisrakentamisen laajuudelle ja sijoittumiselle.

Ohjata haja-asutusta, osoittaa alueet, joilla asutusta voidaan tiivistää nykyinen yhdyskuntarakenne huomioiden.

Toimia kunnan rakennusvalvonnan ohjausvälineenä.

Osoittaa alueet, joille jo laadittuja asemakaavoja voidaan laajentaa.

Luoda kehittämismahdollisuuksia tulevaisuuden maankäytölle.

Toimia välittäjänä ja tulkkina valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden, maakuntakaavan ja kunnallisten strategioiden välillä.

Osoittaa kulttuuriympäristöjen, rakennuskannan, muinaismuistojen ja arvokkaiden luontokohteiden suojelutarpeet.

Turvata maaseutuelinkeinot.

Lähde: Mustasaaren kunta

Kommentoi











Luetuimmat Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi



Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Lisää maakunnasta