Tilaajalle

Sähkötupakkaa myyvä liike avaa Seinäjoella ensi viikolla – kivijalkakaupat lisääntyvät, sillä laki kieltää etämyynnin

SEINÄJOKI

Itseään Suomen suurimmaksi sähkösavukkeita ja -tarvikkeita myyväksi ketjuksi mainostama Puff avaa alan erikoisliikkeen Seinäjoen keskustaan ensi viikon torstaina 31. lokakuuta.

Yrityksen hallituksen puheenjohtaja Panu Koivumäki on ollut mukana rakentamassa liikettä Seinäjoelle. Hän uskoo kysyntää liikkeelle alueella olevan.

– Ainakin uteliaita asiakkaita kävi jatkuvasti liikkeen ympärillä sen rakentamisvaiheessa.

Hän kertoo Seinäjoen liikkeen olevan uusimman eli ketjun 18. Suomessa.

– Olemme alan suurin toimija Suomessa. Seinäjoen liike on kooltaan noin 60 neliötä. Myymälästä puuttuvat enää vain tuotteet.

Yritys hakee liikkeeseen parhaillaan työntekijöitä.

– Hakijoita ei ole ollut kovinkaan paljon. Olemme palkanneet kuitenkin jo myymäläpäällikön.

Puffin toimitusjohtaja ja Koivumäen liikekumppani Teemu Sarapaltio uskoo myös Seinäjoen alueelta löytyvän kysyntää tuotteille.

– Emmehän me muuten sinne liikettä avaisi. Seinäjoki lienee Pohjanmaan suurin talousalue. Asiakkaita alueella oli ainakin silloin, kun tuotteita sai myydä etänä. Niiltä ajoilta meiltä löytyy alueelta 20 000 höyryttelijän asiakasrekisteri, josta tutkimme missä asiakkaita on.

Hän kertoo tupakkalain kieltäneen kokonaan tuotteiden etämyynnin ja sen vuoksi kivijalkakauppojen kasvaneen vauhdilla.

– Ainoa tapa tavoittaa asiakkaita ovat nykyään alan kivijalkakaupat. Sinne alaikäiset eivät voi tulla.

Sähkötupakkaa käyttävät hänen mukaansa miehet naisia enemmän.

– Toki naisetkin käyttävät, mutta heidän osuus on noin neljäsosa käyttäjistä.

Kommentoi











Luetuimmat Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Uusimmat Pohjanmaan uutiset



Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Lisää maakunnasta