Tilaajalle

Rahaa olisi, mutta hakijat puuttuvat: ely-keskus patistaa ihmisiä muodostamaan tiekuntia ja hakemaan avustusta yksityisteiden parantamiseen

Etelä-Pohjanmaan ely-keskus rohkaisee ihmisiä tarttumaan toimeen ja hakemaan avustuksia yksityisteiden parantamiseen ja korjaamiseen Etelä-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla.

Ely-keskuksen mukaan avustushakemusten määrä on viime aikoina vähentynyt, ja viranomaiset haluavat herätellä kuntien teknistä toimea ja yksityisiä tiekuntia hakemusten lähettämiseen.

Viranomainen voi myöntää avustusta lähinnä siltojen parantamiseen, jolloin kustannuksiin myönnetään avustusta noin 75 prosenttia. Lisäksi avustuksia voi hakea liikenneturvallisuutta parantaviin hankkeisiin ja tien perusparannuksiin. Näitä tiehankkeita tuetaan 50 prosentilla kustannuksista. Avustettavan hankkeen kustannusarvion täytyy olla vähintään 10 000 euroa.

– Yksityistielaki on muuttunut tänä vuonna ja kriteerit avustuksen saamiseen ovat löystyneet. Nyt tarvitsee oikeastaan olla vain tiekunta perustettuna, jotta avustusta voi hakea, rohkaisee liikenneturvallisuussuunnittelija Mikael Björses Etelä-Pohjanmaan ely-keskuksesta.

Björsesin mukaan eniten hakemuksia lähetetään sellaisista kunnista, joissa kunta auttaa tiekuntaa hakemuksen tekemisessä.

– Ei hakeminen vaikeaa ole, Björses sanoo.

Lisätietoja avustusten hakemisesta löydät tästä linkistä .

Kommentoi











Luetuimmat Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi



Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Lisää maakunnasta