Tilaajalle

Pohjanmaalle turistit tulevat pääosin Uumajasta

Suomessa lomailevat ulkomaalaiset turistit löytävät tiensä vain harvoin pohjalaismaakuntien matkailukohteisiin. Suurin turistiryhmä on selkeästi ruotsalaiset.

Pohjanmaalle ainutlaatuinen rannikkoluonto houkuttelee kesäisin erityisesti pohjoismaalaisia matkailijoita. Merenkurkun maailmanperintö Oy:n toiminnanjohtaja Kenth Nedergård kertoo, että matkoja maailmanperintökohteeseen markkinoidaan myös Ruotsin puolella ja yhteistyö Wasalinen kanssa on lisännyt Uumajasta tulevien turistien määrää.

Kiinalaisten turistien määrä ei Nedergårdin mukaan sen sijaan rannikolla juurikaan näy, vaikka kiinalaisia tulee Suomeen nyt enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Lapin matkailukeskuksissa aasialaiset turistit ovat jo lähes yhtä merkittävä matkailijaryhmä kuin venäläiset.

Merenkurkun matkailuvaltti on ainutlaatuinen maailmanperintökohde, jollaista ei löydy muualta maailmasta.

– Osa matkailijoista kiertää kaikki maailmanperintökohteet. He muodostavat oman turistiryhmänsä, Nedergård kertoo.

Hän uskoo, että luontokokemuksen lisäksi matkailijat haluavat myös oppia näkemästään jotakin. Pitkään suunnitteilla ollut infokeskus Maailmanperintöportti valmistuu Nedergårdin mukaan vuonna 2018 ja tulee jakamaan tietoa alueen monimuotoisesta luonnosta ja historiasta.

Siinä missä Pohjanmaalla noin 20 prosenttia maakunnassa yöpyneistä matkailijoista on jostakin muualta kuin Suomesta, Etelä-Pohjanmaalla luku on ollut perinteisesti alle viisi prosenttia. Viime vuonna ulkomaalaisia yöpyi maakunnassa kuitenkin yli 41 000, mikä on hieman alle kuusi prosenttia kaikista yöpymisistä.

Arja Kortesluoma Etelä-Pohjanmaan matkailusta selventää, että suuri osa niistä on työmatkayöpymisiä. Lisäksi tilastoissa näkyvät esimerkiksi leirintäalueilla yöpyvät thaimaalaiset marjanpoimijat, mikä saa aasialaisten matkailijoiden määrän näyttämään verraten suurelta.

– Turismi on Etelä-Pohjanmaalla vielä nuori elinkeino ja sisältää paljon hyödyntämätöntä potentiaalia, Kortesluoma sanoo.

Hän vetää kaksivuotista Matkailu kansainvälisille portaille -hanketta, jossa matkailualan yrittäjiä neuvotaan tekemään yhteistyötä ja tuotteistamaan palvelujaan. Hyvinvointi, luonto ja kulttuuri ovat asioita, jotka Suomessa ulkomaalaisia kiinnostavat ja joita muun muassa imagomarkkinointiin keskittynyt Visit Finland nostaa esiin mainoskampanjoissaan.

Kortesluoma korostaa, että pyörää ei tarvitse aina keksiä uudelleen.

– Meilläkin on täällä Alvar Aallon maineikasta arkkitehtuuria, kauniita luontokohteita ja alueellista designia sekä hyvät pyöräilymaastot. Ne vain odottavat tuotteistamista.

Sekä Ähtärin eläinpuistossa että PowerParkissa uskotaan, että aasialaiset turistit ovat lähitulevaisuudessa yksi suurimmista kävijäryhmistä myös lakeuksilla. PowerParkin johtaja Mikko Kiviluoma kertoo, että huvipuisto pyrkii tietoisesti houkuttelemaan kiinalaisturisteja tekemällä yhteistyötä kiinalaisten matkanjärjestäjien kanssa. Toukokuussa peräti 20 eri matkanjärjestäjää eri puolilta Kiinaa tulee tutustumiskäynnille huvipuistoon.

– Aiomme tuoda esiin myös hyvät raideyhteydet kaikkialta Suomesta. Meillä on hyvää yhteistyötä VR:n kanssa, ja huvipuistoon pääsee junalla koko kesän niin Helsingistä, Tampereelta kuin Oulusta. Suoraa yhteyttä lentoasemalta PowerParkiin on myös mietitty, Kiviluoma kertoo.

Suurimmat turistiryhmät Pohjanmaalle tulevat kuitenkin Pohjanlahden takaa. Kiviluoman mukaan markkinointiyhteistyö Wasalinen kanssa lisäsi viime vuonna ruotsalaisten turistien määrää huvipuistossa peräti 40 prosenttia edellisvuotisesta.

– Ruotsalaisia käy niin paljon, että hyväksyimme myös kruunun maksuvaluutaksi PowerParkissa, hän kertoo.

MIRKA MUILU

Kommentoi

Luetuimmat Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Uusimmat Pohjanmaan uutiset
Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi


Osta Digilehti ja verkon kaikki sisällöt! 1kk vain 14,90€

Osta