Tilaajalle

Perhe heräsi yöllä kovaan meteliin rauhallisella omakotialueella Vaasassa – farmariauto rysäytti läpi talon seinästä

Vaasan Purolassa asuva Lehtisen perhe koki yllättävän herätyksen maanantain ja tiistain välisenä yönä.

Opel-merkkinen farmariauto törmäsi omakotitalon seinään ja teki siihen suuren aukon. Talossa asuva Jenni Lehtinen kertoo törmäyksen äänen olleen todella kova.

– Ensin riensimme tarkistamaan, että lapsille ei ollut käynyt kuinkaan. Sitten menimme ulos ja näimme kahden nuoren miehen juoksevan karkuun paikan päältä.

Lehtiset soittivat hätäkeskukseen, josta lähetettiin apua ja määrättiin koko perhe autotalliin odottamaan poliisin ja palokunnan saapumista.

– Sieltä sanottiin, että taloon ei saa jäädä kun ei vielä tiedetä, voiko auto aiheuttaa lisää tuhoa.

Pian paikalle tuli myös ambulanssi, jota ei onneksi tarvittu, sillä kaikki perheenjäsenet olivat kunnossa. Hinausauto haki pois seinään törmänneen ajopelin. Talon julkisivu vaurioitui pahasti. Kokonainen seinä on tällä hetkellä vinossa.

Omakotitalo sijaitsee Haukankadun varrella. Jenni Lehtisen mukaan kadulla ajetaan ylinopeutta päivittäin molempiin suuntiin.

– Aivan törkeää kaahausta tapahtuu. Sivukatujen risteyksissä ei ole kolmioita, mutta ei sillä näytä olevan vaikutusta.

Jutun poliisitutkintaa johtava Linnea West Pohjanmaan poliisilaitokselta kertoo, että seinään ajanutta kaksikkoa ei ole vielä tavoitettu.

– Meillä on kyllä hyvä käsitys, keistä on kyse.

Oliko seinään törmännyt auto varastettu?

- En kommentoi tuohon.

Juttua on päivitetty kello 15.59 tutkinnanjohtajan kommenteilla.

Lisää aiheesta

Kommentoi











Luetuimmat Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi



Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Lisää maakunnasta