Tilaajalle

Pääomatulojen kärkilistalle nousi uusia, mutta tuttuja nimiä – Promoottori saavutuksestaan: ”Eivät ne ole pesää tilille tehneet”

Seinäjoen Vauhtiajojen elvyttäjä, tapahtumapromoottori Kalle Jaakko Sakari Keskinen ansaitsi viime vuonna yli 980 000 euron pääomatulot. Keskisen pääomatulot moninkertaistuivat aiempiin vuosiin verrattuna. Pääomatuloillaan Keskinen sijoittui eniten pääomatuloja vuonna 2018 ansainneiden eteläpohjalaisten listauksessa seitsemänneksi.

– Nöyrin mielin ollaan, että välissä tulee osumiakin, Keskinen kommentoi asiaa lyhyesti.

Hänen mukaansa pääomatulot eivät ole kuitenkaan viihdebisneksestä tulleita.

Etelä-Pohjanmaan vuoden 2018 pääomatulojen kuningas on autoliike Jarmo Rinta-Jouppi Oy:n perustaja Jarmo Aulis Rinta-Jouppi. Hänen pääomatulonsa olivat 3,77 miljoonaa euroa viime vuonna. Autokauppiassukuun kuuluva Jarmo Rinta-Jouppi hallitsi pääomatulojen listaa Etelä-Pohjanmaalla myös verovuonna 2017. Tuolloin hänen pääomatulonsa olivat 1,98 miljoonaa euroa.

Toisena vuoden 2018 pääomatulojen listalla on joulukuussa 2018 kuollut Timo Reijo Mokki 2,79 miljoonan euron pääomatuloillaan. Hänen pääomatulonsa edellisvuoteen verrattuna kasvoivat roimasti. Vuonna 2017 Mokin pääomatulot olivat noin 187 000 euroa.

Mokki on Seinäjoella toimivan, rakennus- ja kalustehelojen tukkukauppaan erikoistuneen R. Mokki Oy:n perustaja. Mokki myi yrityksensä liiketoiminnan työntekijöilleen keväällä 2018.

Etelä-Pohjanmaan pääomatulojen listalla 30 eniten pääomatuloja ansainneen joukkoon mahtuu vain viisi naista.

Maakunnan pääomatulojen kuningatar verovuodelta 2018 on kiinteistöjen vuokrausta ja hallintaa harjoittavan Mokki Invest Oy:n toimitusjohtaja Nini Annika Mokki. Hänen pääomatulonsa viime vuonna olivat reilut 824 000 euroa.

Nini Mokki on kymmenenneksi eniten pääomatuloja ansainnut eteläpohjalainen vuonna 2018.

Pääomatulojen listalla kymmenen parhaan joukossa vuonna 2018 on muutamia samoja nimiä, jotka ovat sijoittuneet maakunnan pääomatulojen kärkipäähän myös aiempina vuosina.

Kolmatta sijaa pääomatulojen listalla vuonna 2018 pitää kiinteistösijoittaja ja ammattilaisjalkapalloseura SJK:n puheenjohtaja Raimo Otto Sarajärvi. Hänen pääomatulonsa olivat 2,26 miljoonaa euroa viime vuonna. Sarajärvi liki kolminkertaisti pääomatulonsa verovuoteen 2017 verrattuna. Hänen toissavuoden pääomatulonsa olivat vajaat 770 000 euroa.

Pääomatulojen neljättä ja viidettä sijaa viime vuodelta pitävät terästukkukauppaa Ylistarossa harjoittavat Esko Jaakko Ilmari Leppinen 1,46 miljoonan euron sekä Tommi Jani Petteri Leppinen 1,31 miljoonan euron pääomatuloillaan.

Leppinen Steel Oy Ltd:n toimitusjohtaja Tommi Leppinen oli kymmenen eniten pääomatuloja ansainneen eteläpohjalaisen joukossa myös vuonna 2017. Tuolloin hänen pääomatulonsa olivat noin 1,5 miljoonaa euroa.

Kuudennella sijalla pääomatulojen top kympissä on Ville Jaakko Tapani Keskinen. Muun muassa kiinteistöbisneksessä mukana oleva Ville Keskinen ansaitsi viime vuonna liki 1,1 miljoonaa euroa pääomatuloja.

Kahdeksantena eniten verotettavia pääomatuloja vuonna 2018 ansainneiden eteläpohjalaisten listalla on Timo Jaakko Keski-Kasari. Juustoportti Oy:n toimitusjohtajana toimiva Keski-Kasari ansaitsi viime vuonna pääomatuloja reilut 960 000 euroa.

Yhdeksäntenä listalla on asuntojen vuokrausta harjoittavan REF Invest Oy:n toimitusjohtaja Mika Juhani Laukkanen 826 000 euron pääomatuloillaan.

Useat maakunnan pääomatulolistauksen kärkipäässä olevat eivät soittokierroksen perusteella halunneet kommentoida henkilökohtaisia tulojaan.

Pääomatuloa on varallisuuden tuottama tulo, esimerkiksi vuokratulo, omaisuuden luovutuksesta saatu voitto, osinkotulo, tietyt korkotulot, henkivakuutuksen tuotto ja voitto-osuus.

Pääomatuloa ovat myös metsätalouden pääomatulo sekä jaettavan yritystulon ja yhtymän osakkaan tulo-osuuden pääomatulo-osuus.

EDIT 4.11.2019 kello 18.29 Juttuun lisätty Timo Mokin kuolinajankohta.

Kommentoi











Luetuimmat Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi



Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Lisää maakunnasta