”Meillä on Vaasa mielessä”

VAASA

Yrittäjät ovat huolissaan Vaasan keskustan näivettymisestä, sillä torin ympäristössä on useita tyhjiä liikehuoneistoja (Pohjalainen 8.1.).

Selvittelimme maailmalla ja Suomessa suosiota saavuttaneiden liikkeiden haluja Vaasan valloitukseen.

Kävi ilmi, että ainakin Change Lingerie, Halonen ja New Yorker pitävät Vaasan jatkuvasti mielessään.

Suomalainen muotitavarataloketju Halonen katsoo vahvasti Vaasan suuntaan. Lähin Halonen löytyy tällä hetkellä Seinäjoelta, toiseksi lähin Kokkolasta. Vaatteita ja kenkiä koko perheelle myyvällä ketjulla on toistaiseksi yhteensä 18 toimipistettä Suomessa.

– Kyllä me olemme Vaasaa tutkineet vuosikymmenet, mutta koskaan ei ole sopivia tiloja löytynyt. Tietenkin me selvitämme tätä jatkuvasti, se kuuluu toimenkuvaan, kertoo Veljekset Halonen Oy:n toimitusjohtaja Pekka Halonen .

– Kaikkeahan emme voi paljastaa, mutta ei meillä ole tällä hetkellä mitään sopimusta Vaasaan. Kiinnostusta kuitenkin on. Meidänhän pitäisi tulla sinne keskustaan, koska kaupankäynti on keskittynyt sinne, Halonen lisää.

Pohjalainen asiakaskunta näkyy Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla.

– Asiakaskuntamme on sekä suomen- että ruotsinkielinen, ja meillä käy Kokkolassa ja Seinäjoella jatkuvasti vaasalaisia, Halonen vahvistaa.

Saksalainen, vuonna 1971 perustettu muotiketju New Yorker avasi Suomessa ensimmäisen myymälänsä Hyvinkäällä lokakuussa 2012. Seuraavaksi ketju avaa keväällä 2017 myymälän Jyväskylän keskustaan. Kenties pian on jo Vaasan vuoro.

– Kyllä meillä on Vaasa mielessä. Olemme katselleet kaupungista liiketilaa. Sen enempää en vielä tässä vaiheessa voi sanoa, New Yorkerin aluepäällikkö Nina Khoshnami sanoo.

– Meillä oli itse asiassa neuvotteluja yhdestä tilasta, mutta se ei sitten valitettavasti onnistunut, Khoshnami kuitenkin paljastaa.

– Meillä on vain se kriteerinä, kun liiketilamme ovat aika isoja, että tilan pitää olla pinta- alaltaan suuri. Ja tietenkin sijainti on todella tärkeä. Että heti, kun vain löytyy sellainen sopiva, niin olemme kiinnostuneita, Khoshnami vakuuttaa.

New Yorkerilla on yli tuhat myymälää 40 maassa ja pian kahdeksan liikettä Suomessa. Vaasalaisia lähinnä oleva myymälä löytyy tällä hetkellä 190 kilometrin päästä Porista. Ketju keskittyy nuorten muotiin, kuten farkkuihin, urheiluvaatteisiin ja trenditietoisten nuorten katumuotiin. Kaikki ketjun myymät merkit ovat sen omia.

Pohjanmaa kiinnostaa myös alusvaatteita, uimapukuja sekä yö- ja oloasuja myyvää kansainvälistä Change Lingerie -alusvaateketjua. Sillä on jo yli 20 myymälää Suomessa, joista pohjalaisia lähinnä oleva löytyy Tampereelta.

– Pohjanmaa on kartallamme, vaikkei siellä vielä myymälää olekaan, Change of Scandinavia Finland Oy:n maajohtaja Marjo Topi toteaa.

– Liikepaikka on olennainen asia. Sen pitää olla hyvä, ja tietysti kaikkien muidenkin osa-alueiden pitää loksahtaa kohdalleen, ennen kuin myymälää voidaan avata. Etsimme ihan koko ajan, mutta toistaiseksi sopivaa liikepaikkaa ei ole. Heti avataan, kun sopiva löytyy, Topi lupaa.

Monia askarruttaa tavaratalo Anttilan taakseen jättämä tila HS Centerissä. Mitä tilalle? Paikalla ei nähdä ainakaan Stockmannia saatikka Sokosta.

– Vaasa ei ole laajentumislistallamme. Tällä hetkellä me keskitymme siihen, että saamme nykyiset kohteemme voitollisiksi vuoden 2018 loppuun mennessä, Stockmannin toimitusjohtaja Lauri Veijalainen toteaa.

KPO:n toimitusjohtaja Kim Biskop totesi puolestaan lehdellemme vuoden alussa ( Pohjalainen 2.1. ) seuraavaa:

– Sokosta on vuosien aikana toivottu meiltä eniten. Tällä hetkellä tavaratalokauppa on kuitenkin Suomessa kovassa ahdingossa.

Näillä näkymin on siis tyytyminen Sokoksen Emotion-myymälään Rewell Centerissä.

JENNI MÄKELÄ

Kommentoi

Luetuimmat Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi



Osta Digilehti ja verkon kaikki sisällöt! 1kk vain 14,90€

Osta