Tilaajalle

Lammassaaren metsäkiista ohi, valtio ostaa palstat

VAASA

Kiista Lammassaaren hakkuista saattaa saada kaikkia osapuolia tyydyttävän ratkaisun. Kysymyksessä on Vaasan edustalla olevan saaren reilun kuuden hehtaarin kokoisesta Vaasan kaupungin omistamasta noin 100-vuotiaasta kuusivaltaisesta metsästä.

Kaupungin virkamiehillä on velvollisuus hoitaa kaupungin metsiä kaikkia kaupunkilaisia hyödyttävällä tavalla. Kaupungilla on myös saaria koskeva metsätaloussuunnitelma, jonka pohjalta Lammassaareen on kaavailtu hakkuita.

Yksitoista maanomistajaa, mökkiläistä kääntyi hakkuita vastaan, koska avohakkuulla olisi kielteisiä vaikutuksia kesäpaikkojen käyttöön ja arvoon. Mökkiläiset laativat helmikuussa kansalaisaloitteen, jossa vaadittiin Lammassaaren metsien suojelemista Metso-ohjelmassa. Sen allekirjoitti lähes 300 kaupunkilaista. Aloite ei johtanut mihinkään.

Kiistaan haettiin ratkaisua toukokuun neuvotteluissa, joissa lähtökohtana oli se, että mökkiläiset olisivat ostaneet heidän kiinteistöihinsä rajoittuvaa metsää 1,4 hehtaarin verran. Idea kaatui hintaerimielisyyteen, mökkiläisten mukaan kaupungin vaatima myyntihinta oli liian kova. Kaupunki oli aiemmin ilmoittanut, että vaihtoehtoja on suojelu, hakkuut ja osittainen myyminen.

Kaiken kaikkiaan kaupungin hakkuuhanke sisältää siis kaksi metsäpalstaa yhteismääräalaltaan 6,6 hehtaaria. Lammassaaren metsät sisältyvät kymmenisen vuotta sitten hyväksyttyyn metsäsuunnitelmaan, jossa Lammassaari on luokiteltu talousmetsäksi.

Etelä-Pohjanmaan ELY:ssä ollaan oltu hereillä ja havaittu kiistaan sopiva ratkaisukeino. ELY tarjoaa kaupungin metsäpalstoista eli yhteensä 6,6 hehtaarista 54 100 euroa.

ELY haluaa ostaa kohteet suojelutarkoituksiin osana METSO-toimintaohjelmaa. Kauppa vaatii ympäristöministeriön hyväksynnän. Tarjottu ostohinta vastaa alueiden metsätalouteen perustuvaa käypää arvoa. Kaupungin viheralueyksikön metsäarviossa päädytään samaan summaan.

Vaasan kaupunginhallitus käsittelee asiaa maanantaina.

Kommentoi











Luetuimmat Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi



Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Lisää maakunnasta