Tilaajalle

Kynttilät syttyivät onnettomuudessa menehtyneille Jalasjärven kirkossa: ”Olemme täällä hiljaa ja surun koskettamina”

Traagisen liikenneonnettomuuden vuoksi Jalasjärven kirkossa järjestettiin suruhartaus keskiviikkoiltana. Paikalle kokoontui kymmeniä ihmisiä.

Suruhartaus alkoi iltakuudelta virrellä 517, Herra kädelläsi. Hartaustilaisuuden aloitti kirkkoherra Heikki Sariola, joka muistutti puheessaan mahdollisuudesta kahdenkeskiseen keskusteluun seurakunnan työntekijöiden kanssa.

– Olemme täällä kirkossa hiljaa ja surun koskettamina. Liikenneonnettomuuden seurauksena kaksi nuorta on keskuudestamme pois. Kirkossa voimme olla aivan hiljaa, sanomatta sanaakaan, mutta täällä voi myös jutella toinen toisensa kanssa, muistella heitä. Saamme täällä kirkossa myös rukoilla hänen puolestaan, joka loukkaantui vakavasti samassa onnettomuudessa, Sariola sanoi.

Hartaudessa sytytettiin kaksi kynttilää liikenneonnettomuudessa surmansa saaneille. Tilaisuuden päätteeksi hartaudessa veisattiin virsi 600, Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan.

Kirkon ovet avattiin jo päivällä surijoita varten. Sariolan mukaan kourallinen ihmisiä kävi iltapäivän aikana hiljentymässä kirkossa.

– Odotimme tietoa, koskeeko onnettomuus yhteisöä Kurikan vai Jalasjärven alueella. Kun sen saimme, avasimme kirkon ovet. Jalasjärven kappeliseurakunnan pappi Katja Saarikoski tuli heti paikalle ja itse jäin Kurikkaan tekemään tiedotetta, jonka laitoimme seurakunnan verkkosivuille ja sosiaaliseen mediaan. Sen jälkeen ajoin tänne ja täältä olen pitänyt yhteyttä kaikkiin ihmisiin, joille se on ollut tärkeää, Sariola kertoo poikkeuksellisesta päivästä.

Sariola kuvaa hyvin poikkeavaksi raskaan uutisen sävyttämää työpäivää.

– Aamulla töihin lähtiessäni minulla oli käsikirjoitus, mitä teen. Työpäivä kuitenkin meni uusiksi, kun sain aamupäivällä tiedon onnettomuudesta. Näitä on onneksi hyvin harvoin, mutta kun tällaista tapahtuu, tärkeysjärjestys on selvä. Arjen tavalliset työtehtävät ja asiat jäävät syrjään ja annetaan tilaa surulle ja mahdollisuus keskusteluihin kaikille niille, jotka sitä tarvitsevat.

Sariola mietti päivällä, minkälainen hartaus palvelisi ihmisiä, jotka tulevat kirkkoon. Hän kertoo soveltaneensa iltaan kirkon sisällä kerättyä suruhartauden materiaalia.

– Kriisitilanteita on aina silloin tällöin seurakunnissa ja näistä on opittu, että materiaalia on kerättynä vastaavanlaisista tilaisuuksista. Kävin materiaalia läpi ja muokkasin sitä tähän iltaan soveltuvaksi, Sariola kertoi.

Lisää aiheesta

Kommentoi











Luetuimmat Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi



Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Lisää maakunnasta