Tilaajalle

Kaupparyöstöjen suma hämmensi poliisia syksyn aikana – yksi ryöstäjä saatu kiinni

VAASA

Puukon kanssa tehtyjen kaupparyöstöjen rypäs hämmensi poliisia tänä syksynä Vaasassa.

Vaasassa ryöstettiin kauppa syksyn aikana samalla tavalla kolme kertaa.

Ensimmäinen ryöstä tehtiin elokuussa. Tuolloin Huutoniemen K-kaupan ryösti tummiin vaatteisiin pukeutunut mies. Puukon kanssa varustautunut mies peitteli kasvojaan vaatteilla ja sai saaliiksi muutaman sata euroa käteistä.

Syyskuun lopulla kauppa ryöstettiin niin ikään puukon kanssa Vanhassa Vaasassa.

Kolmas ryöstö kohdistui jälleen Huutoniemen K-kauppaan. Ryöstö tapahtui keskiviikkoiltana 20. marraskuuta.

Lue lisää: Huutoniemen K-kauppa ryöstettiin taas – naamioitunut varas vei 400 euroa ja kauppiaan mielenrauhan: "Poliisi ei voi tälle mitään" 

 

Rikoskomisario John Forslund Pohjanmaan poliisista sanoo, että kaupparyöstöt eivät ole nykyään erityisen yleisiä Pohjanmaalla.

– Rikolliset ymmärtävät, että näistä tulee aika kovat tuomiot, Forslund sanoo.

Kaikissa kolmessa ryöstössä oli lisäksi esitelty puukkoa, mikä teki ryöstöistä hyvin samankaltaisia. Kaikkien ryöstöjen tutkinta aloitettiin törkeä ryöstä rikosnimikkeen alla.

Törkeästä ryöstöstä tuomitaan vankeutta vähintään kaksi ja enintään kymmenen vuotta.

Maanantaina poliisi sai kiinni elokuisesta ryöstöstä epäillyn vaasalaismiehen. Miehen jäljille päästiin vihjeiden ja poliisin oman tutkinnan ansiosta.

Parikymppinen mies tunnusti teon nopeasti. Forslundin mukaan mies ei osannut selittää tekoaan.

– Varmaan rahan puutetta on ollut. Huumeet voivat myös liittyä asiaan.

Miestä epäillään nyt perusmuotoisesta ryöstöstä, vaikka puukko on ollut teossa mukana.

– Nämä ryöstöt ovat rajatapauksia. Puukkoa on esitelty kaikissa.

Ryöstöstä voidaan tuomita vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.

Poikkeuksellisen kaupparyöstöjen suman takia poliisi tutki tarkkaan, onko tapauksilla yhteyttä toisiinsa ja onko tekijä sama. Forslundin mukaan elokuisen ryöstön tekijä ei näytä liittyvän kahteen muuhun tapaukseen.

– Tulimme siihen tulokseen, että tämä henkilö ei sovi niihin.

Vanhan Vaasan ja marraskuun Huutoniemen kaupan tapaukset voivat liittyä toisiinsa. Se on kuitenkin vain yksi poliisin tutkintalinja.

Rikoskomisario Joanna Österblad kertoo, että marraskuisen ryöstön tutkinta on edelleen aktiivisesti käynnissä.

– Vielä emme ole tavoittaneet tekijää, Österblad sanoo.

Lisää aiheesta

Kommentoi











Luetuimmat Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi



Suosituimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Lisää maakunnasta