Tilaajalle

Kaksi henkilöautoa kolaroi Kauhavalla – neljä aikuista ja kolme lasta loukkaantui lievästi

Kaksi henkilöautoa kolaroi ennen kello viittä perjantai-iltapäivällä Kauhavalla, Kortesjärventiellä. Yhteensä seitsemän henkilöä sai lieviä vammoja.

Palopäällikkö Ville Kultalahden mukaan onnettomuus tapahtui Kortesjärventiellä, lähellä Lentoasemantien liittymää.

Pelastuslaitoksen tietojen mukaan kaksi vastakkaisista suunnista tullutta henkilöautoa olivat törmänneet etukulmistaan toisiinsa. Syytä tälle ei tiedetä.

– Molemmat autot ajautuivat ulos tieltä. Onneksi kosketus oli ollut niin pieni, ettei kyseessä ollut varsinainen nokkakolari, Kultalahti sanoo.

Toinen ajokaista oli Kortesjärventiellä hetken aikaa suljettu liikenteeltä, jotta pahoin vaurioituneet autot saatiin hinattua pientareelta pois.

Molemmissa autoissa oli kaksi aikuista ja toisessa lisäksi takapenkillä kolme lasta. Törmäys aiheutti lieviä loukkaantumisia.

Ajokeli oli Kultalahden mukaan märkä, mutta ei erityisen liukas.

13.12. kello 20.11: Juttua päivitetty kauttaaltaan.

Kommentoi











Luetuimmat Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi



Suosituimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Lisää maakunnasta