Joose Tammelinin testamentti

KURIKKA

Luokanopettaja, säveltäjä ja muusikko Joose Tammelin Kurikan Jalasjärveltä antaa nyt viimeisen haastattelunsa ja vetäytyy sen jälkeen julkisuudesta. Jutussa esiintyy myös muutama alatyylinen sana, joten anteeksi jo etukäteen.

"Arvoisa yleisö!

Olen säveltänyt viimeiset 18 kuukautta Kalevala-musiikkinäytelmää. Se valmistuu Suomen 100-vuotisjuhlavuodeksi tammikuussa 2017. Siinä on kaksi näytöstä, 35 osaa, ja se kestää kaksi ja puoli tuntia.

Näillä näkymin sitä ei koskaan esitetä missään.

Olen tarjonnut sitä Ilmajoen Musiikkijuhlille, mutta sieltä vastattiin, ettei heillä ole rahaa ainakaan viiteen vuoteen. He eivät sanoneet lähettämästäni partituurista sanaakaan, joten epäilen, etteivät he ole edes avanneet kirjekuorta. Sana on kiirinyt, että jaa se on se spedepasanen, jonka kanssa ei voi tehdä yhteistyötä. He ovat kuin lauma lehmiä. En saa heitä innostumaan mistään.

On todennäköistä, että Kalevala jää viimeiseksi sävellystyökseni. En halua hakea apurahoja, sillä en kaipaa apua. Haluaisin vain joskus työlleni palkan. Yhteiskunta ei saa minua polvilleen anomaan.

Liikun nyt aika happamissa tunnelmissa. Ei tälle työlle ole kysyntää, ja tämä on kallis harrastus. Sinä ajassa, kun olen säveltänyt, olisin tehnyt kahdeksan omakotitaloa.

Erotan jyrkästi musiikin ja musan toisistaan. Suomessa tehdään paljon musaa. Se on huonoa musiikkia, jossa ei ole mitään sisältöä ja ideaa. Kun Tuomas Kantelinen televisiossa kertoi säveltäneensä Lumikuningatarta puoli vuotta, ajattelin, että hän on säveltänyt sitä puoli tuntia ja puhtaaksikirjoittanut puoli vuotta.

Tupakoin paljon, ja tupakoitsijoiden sanotaan saastuttavan ilmaa. Mielestäni suurinta ilman saastuttamista on soittaa Joel Hallikaista jouluna radiossa. Se on suorastaan syntiä! Olen siis valtaväestön kanssa eri mieltä.

Olen tehnyt viihdemusiikkia herjatakseni sitä. Rehupiiklesit herjasivat niitä bändejä, joiden kappaleita esitimme. Moni ei vain tajunnut sitä.

Otetaan esimerkiksi vaikka Led Zeppelinin hitti Good Times Bad Times ja käännetään se suomeksi, jolloin onttous paljastuu: hyvät aijat, pahat aijat, hyvät aijat, häijyt aijat...

Täysin idioottimaista.

Ja kun sanat ovat paskaa, sävellys on paskaa ja esitys paskaa, niin lopulta kuuntelijatkin ovat paskaa. Se on ketjureaktio. Hyvällä musiikilla on kaksi pikkuserkkua, rumuus ja kosmos. Laadukasta musiikkia kuunnellessa tulee avaruudelliset asiat mieleen.

En tiedä, kauanko elän, eikä se minua kiinnosta. Olen tehnyt melkein kaikkeni, että henki lähtisi. Tarkoitan, etten ole koskaan öljynnyt kehoni moottoria, vaan heittänyt sinne vain hiekkaa. Mutta eteenpäin pääsee, kun on hyvät geenit vanhemmilta.

Vanhetessani olen huomannut, että kylmyys ja pakkanen eivät enää haittaa. Sen sijaan pimeys raivostuttaa. Olen yöeläjä ja luovimmillani kello kolme yöllä. Yöllä ihmiset ovat herkimmillään, koska silloin naamiot riisutaan. Toki se on epäkäytännöllistä. Kenenkään ei pitäisi mennä naimisiin Batmanin kanssa.

Meillä ei ole vaimoni Annelin kanssa lapsia. Kuulumme siihen kahteen promilleen pariskunnista, joiden kohdalla ei pystytä selvittämään, mistä lapsettomuus johtuu. Sille asialle on monet itkut itketty jo aikoja sitten. Se ei enää vaivaa.

Jos minulla olisi lapsi, tyttö tai poika, ja hänellä olisi edessään samanlainen yksinäisyyden ympäröimä elämä kuin minulla, niin ei hänen elämänsä herkkua olisi.

Jos minulla olisi fiksu ja ajatteleva lapsi, sanoisin hänelle varmaan, että muuta vaikka Pariisiin. Älä vain jää tänne, jos sinulla on jotakin sanottavaa.

En koskaan jää eläkkeelle. Minusta tulee kissanhoitaja.

Eteläpohjalaisuus aiheena ei minua suuresti enää kiinnosta. Siihen liittyy paljon myyttejä ja kuplia, jotka eivät pidä paikkaansa. Mutta Etelä-Pohjanmaan murre minua naurattaa. Puhuisin jopa Etelä-Pohjanmaan omasta kielestä. Olisi kiva päästä aikakoneella kuulemaan, kuka sanoi ensimmäisen kerran Japania Jaappaniksi ja Kanadaa Kanaattaksi.

Hah hah haaa.

Murrekäännnöksiä ei viitsi kauan tehdä. Meitä murrekääntäjiä ovat muun muassa savolainen Olavi Rytkönen ja stadin slangille kääntävä Sami Garam. Olemme kaikki lopettaneet. Rytkönen tosin on kääntänyt savon murteelle Hustleria (amerikkalainen pornolehti). Minä voisin kääntää eteläpohjanmaaksi vaikka palan Koraanista.

Rehupiikles lauloi aikoinaan Ylihärmästä, ja se kunta on liittynyt Kauhavaan. Jalasjärvi liittyi juuri Kurikkaan. Kuntaliitokset eivät tuo mitään kulttuuritörmäyksiä.

Kun Jalasjärvi nyt kuitenkin on kuollut, olisi syytä tehdä ruumiinavaus ja tutkia kuolinsyy. Minusta kuolinsyy on sama kuin entisellä maratoonarilla, tyhmyys. Kun Jalasjärven kroppa avataan, niin Jakkihan sieltä tulee silmille, ja ketä muuta siitä voi syyttää kuin jalasjärveläisiä.

En suostu itkemään kunnan poismenoa. Meitä tullaan varmaan kyykyttämään, mutta ei orjuuttamaan. Itse otan tavoitteeksi olla tuntematta ainuttakaan kurikkalaista kunnallispoliitikkoa nimeltä ja kasvoilta, sillä lopulta he kaikki ovat samanlaisia ja tekevät samalla tavalla.

On paljon tärkeämpää tietää Wienin filharmonikkojen selloryhmän kokoonpano.

Suomi ei ole yhtään innovatiivinen nykyään. On vaikea puhua maan henkisestä ilmapiiristä, koska sitä ei ole. Omahyväisyys ja itsekkyys ovat kasvaneet samassa suhteessa kuin laiskuus. Emme arvosta oikeita asioita.

Peilaan suomalaisten vetelyyttä näennäisurheiluun. Mitä se urheilija tekee työpaikalla? On kolme kuukautta poissa urheiluvamman takia ja teettää työnsä muilla.

Ja kaikki tämä pelaaminen! Lottoa, kenoa ja loputonta pallon paasaamista, hikihiihtoa ja kilpailemista. Sitä sitten katsotaan sohvalta ja mässytetään pitsaa ja ollaan olevinaan jotakin. Suomalaiset syövät kai eniten masennuslääkkeitä.

Ja vielä kuntasektori. Jos teet työsi oikein hyvin, kukaan ei kiitä. Jos taas teet oikein laiskasti, ei sinua kukaan myöskään erota.

Se on sitä suomalaisinta Suomea!

Huumorini on hullua. Olen syntynyt väärään maahan väärään aikaan. Minun olisi pitänyt syntyä 60-luvun Lontooseen ja kuulua The Beatlesiin ja Monthy Pythoniin.

Etelä-Pohjanmaalla on ehkä kymmenen humoristia eli hyvin vähän suhteessa väestöön. Olettaisin ongelman johtuvan meidän kunniakäsityksestämme.

Vanhemmat sanovat kakaroilleen jo pienenä, että nuon ei sitte panna! Joogaa ja golffaa, mutta älä vain rupia puhumahan läpiä päähäs.

Tämä on viimeinen haastatteluni.

Enkä lupaa antaa haastattelua, vaikka Kalevala joskus esitettäisiin. Olen sanani mittainen. Ei ole mitään tarvetta sanoa enää mitään.

Olen äärimmäisyyksien ihminen. Juoksen pakoon surua, mutta minulla on draaman tajua.

Kyynisyyskään ei ole enää minulle täysin negatiivinen asia. Ironia ja satiiri ovat aina olleet yksi keino ihmisille pysyä hengissä.

Visioni tulevaisuudesta ei ole ruusuinen. Siinä kun minä olen säveltänyt 40 vuotta, Vladimir Putin on valehdellut saman ajan. Sillä kahjolla on kaikki edellytykset sytyttää sota. Pelkään, että olemme menossa kohti sotaa.”

Kommentoi




Luetuimmat Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Uusimmat Pohjanmaan uutiset



Suosituimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Lisää maakunnasta