Tilaajalle

Eläkeläinen Maila Rönnqvist odotti kaksi tuntia palvelua Aktian konttorissa Vaasassa – ”Missään nimessä ei ole kohtuullista”

VAASA

Digitalisoituva yhteiskunta ei tuo aivan kaikille kansalaisille helpotusta arjen elämään.

Vaasalaista kahdeksankymppistä Maila Rönnqvistiä huolestutti laskun maksu ja hän päätti keskiviikkona kello puoli yhden aikaan ottaa jonotusnumeron ja jäädä jonottamaan Aktian Ylätorin konttoriin. Numero oli 64.

Rönnqvistillä oli pankkisalissa pari ystävää, joiden vierestä hän onnistui saamaan vapaan paikan muuten aivan täydessä pankkiaulassa.

Pikaisesti laskettuna Aktiassa on lähes neljäkymmentä istuinpaikkaa aika sokkeloisessa aulassa, jota johtajien ja asiakasneuvojien huoneet reunustavat.

Paikalla on lapsiperheitä varten myös leikkinurkkaus, jota käytti kahden pienen lapsen äiti.

– Pienokainen nukkui vaunuissa ja toinen leikki kiltisti. Äidillä oli selvästi vaikeuksia olla torkahtamatta. Meitä oli siellä iso joukko eläkeläisiä. Moni nukahteli ja pudotti samalla lappunsa lattialle. Ystäväni kävin niitä sitten heille poimimassa, Rönnqvist naurahtaa.

Hänelle kerrottiin, että jonotus voi kestää, mutta hän jäi jonottamaan, koska oli jo tiistaina käynyt pankissa ja yrittänyt maksaa laskua aulassa olevalla tietokoneella.

– Se kuitenkin tilttasi ja virkailijankaan kanssa sitä ei saatu toimimaan tunnuksillani. Piti ottaa yhteyttä Helsinkiin ja sieltä sitten soitettiin vuorokauden päästä, hän kertoo.

Aikanaan tietokoneet tulivat Rönnqvistille tutuiksi työpaikalla ja eläkkeelle jäätyäänkin hän oli netin avulla yhteydessä Yhdysvalloissa asuvaan sukulaiseen.

– Nuo laitteet ovat vain tulleet kokoajan yhä vaikeammiksi käyttää ja minullakin alkaa olla kaikenlaista vaivaa, hän kertoo.

Kun Aktian aluejohtajalta Stefan Grönholmilta kysyy, onko kahden tunnin jonotus kohtuullista, hän melkein puuskahtaa.

– Missään nimessä se ei ole kohtuullista.

Grönholmin mukaan Aktia, kuten muutkin pankit, tietää vuosien kokemuksella aika tarkkaan, milloin niin sanotut asiakaspiikit ovat.

– Maanantai on vilkkain viikonpäivä ja alkuviikko muutenkin. Eläkemaksupäivät ja erilaiset Kela-korvausten maksupäivät tiedetään. Myös arkipyhien jälkeiset päivät huomioidaan. Kuluvaa viikkoahan edelsi perjantaina itsenäisyyspäivä, joten maanantain ja alkuviikon kiire kyllä tiedettiin, hän selvittää.

Tällä viikolla kävi huono tuuri, kun influenssa oli kaatanut työntekijöitä sängynpohjalle.

Pankilla on ihmisiä, opiskelijoita ja kesätyöntekijöitä, joita voidaan soittaa apuun tarvittaessa, mutta nyt sekään ei sujunut.

– Kohtuullinen jonotusaika on noin kymmenen minuuttia ja siihen kyllä tavallisesti päästään, hän kertoo.

Tilanteesta riippuen kassatyöntekijöitä on töissä yhdestä puoleentoista ja kahteen.

– Me emme aja asiakkaitamme digiin tai verkkopankkiin kuten valtion viranomaiset tekevät. Meillä voi hoitaa laskut kirjekuorella tai suoraveloituksella, hän huomauttaa.

Aktia-konsernin noin 310 000 asiakkaan palvelusta vastaavat yli 30 omaa konttoria sekä internet- ja puhelinkanavat.

Kommentoi











Luetuimmat Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi



Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Lisää maakunnasta