Tilaajalle

Väriä pintaan – tämä aita ei enää häpeile

Sanotaan nyt rehellisyyden nimissä. Seinäjoen auki revitty keskusta on ruma kuin rupi. Kaunistaako sitä edes jokunen katumaalaus työmaa-aidassa?

J-P Köykkä ei välitä. Hän seisoo rakennusmontun vieressä nenänpää tuulesta punaisena ja silmää työmaa-aitaan levittäytyvää puolivalmista maalaustaan. Asfaltilla lepää taiteilijan tarvikearsenaali: jokunen pensseli ja parikymmentä pönikkää maalia. On sinistä, okraa, valkeaa ja mustaa.

Köykän käsi kohoaa kuvaa kohti. Tarkkasilmäinen erottaa joen. Keskellä kuva-aihiota nököttää kerrostalon hahmo.

– Tuohon keskelle tulee talon tyylisiä rakennelmia ja ympärille erilaisia kuvioita. Tavanomaista esittävää maalausta en tee. Aina pitää jättää jotain tulkinnan varaan, Köykkä visioi.

J-P Köykkä lukeutuu vähemmistöön. Hän on harvoja eteläpohjalaislähtöisiä taiteilijoita, jotka tekevät katutaidetta vakavissaan. Niin vakavissaan, että hän on käynyt Berliinissä asti kuviaan maalaamassa.

Siihen on syy. Köykän mukaan katutaiteen asema on Suomessa yhä kehno verrattuna moniin muihin Euroopan maihin. Seiniä on vähän, eikä katutaide ei ole päässyt kokonaan eroon kielteisestä maineestaan.

– Keski-Euroopassa suhtautuminen ulkomaalauksiin on toisenlaista eikä byrokratia ole niin tiukkaa kuin Suomessa, Köykkä sanoo.

Hän katsoo montun takaa kohoavaa hohtavaa seinää. Siinä on ulkomaalarin unelma: rakennuksen puolikas ja vaaleaa pintaa vaikka kuinka.

Köykkä tietää, että Seinäjoella on sama tilanne kuin monessa muussa Suomen kaupungissa. Maalauspaikat ovat kortilla.

– Väliaikaisia tiloja tai purku-uha alla olevia rakennuksia voisi antaa paljon nykyistä enemmän kaikenlaisten kulttuuritoimijoiden käyttöön. Niissä voisi pitää näyttelyitä, järjestää pieniä keikkoja ja tapahtumia, hän listaa.

Tilauksesta tehtävät ulkomaalaukset ovat Köykän kaltaiselle taiteilijalle harvinaista herkkua. Täytyy olla aktiivinen, jos mielii maalaamaan isoja ulkoteoksia. Köykän edellinen katumaalaus valmistui Tampereen Pyynikille pari viikkoa sitten.

– Kyseessä on talo, joka puretaan muutaman vuoden päästä. Kysyin luvan ja maalasin teoksen omalla kustannuksellani.

Keskustorin työmaa-aitaa maalaamaan Köykän toi Seinäjoki Art & Design Week. Neljättä kertaa järjestettävä tapahtuma tekee viikon ajan tutuksi taidetta ja muotoilua.

Köykän ulkomaalaus on osa Törmää taiteeseen -reittiä. Se vie kuuden eri puolilla kaupunkia olevan teoksen äärelle. Esimerkiksi kuvanveistäjä Tiina Laasonen on toteuttanut Kansalaistorille yhteisöllisen ympäristötaideteoksen Anemone Plastica.

Keskustorin työmaa-aidassa on entuudestaan jo Multicoloured dreams - kollektiivin teos ja Ylinen–Yritys päiväkodin maalaus.

Seinäjoelta kotoisin oleva, nykyisin Tampereella asuva Köykkä innostui katutaiteesta jo 2000-luvun alkuvuosina.

– SPR:n talon parkkihalli oli tuolloin hetken aikaa luvallinen maalauspaikka. Siellä tuli pyörittyä ja ihasteltua seiniä. Niistä kuvista koko kuvataiteilijuuteni alkoi, hän sanoo.

ANNE PUUMALA

Kommentoi

Luetuimmat kulttuuri -uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Osta Digilehti ja verkon kaikki sisällöt! 1kk vain 14,90€

Osta