Tilaajalle

Pohjanmaan-keikoille saapuva Ellinoora myy saleja loppuun ympäri Suomen – artisti uskoo albumeihin ja siihen, että kiltteys ja avoimuus luo maailmaan hyvää

Kello on 11, kun puhelin soi.

– No tässä Ellinoora soittaa, huomenta.

Artisti, koko nimeltään Ellinoora Leikas, kertoo heränneensä kymmenen minuuttia sitten. Haastattelun alussa ajatukset vielä hapuilevat.

Myöhäiseen herätykseen ei kuitenkaan ole ajanut rock-elämä vaan se, että kerrankin artistilla on ollut aikaa nukkua. Viikonloppukeikkojen lisäksi Ellinooralla riittää töitä myös arkipäiville.

– Pian lähden viikon kestävälle biisileirille. Muita deadlineja kolkuttelee marraskuun puolivälissä. Tämä on vähän kuin yrittäjän arkea.

Kiire tai ei, Ellinoora on nyt suurempi kuin koskaan. Artistin kakkosalbumi Vaaleanpunainen vallankumous julkaistiin 30. elokuuta. Sen jälkeen alkaneen Suomen-kiertueen lähes kaikki keikat on myyty loppuun Helsingistä Ouluun ja Porista Kuopioon.

Suosio näkyy myös Pohjanmaalla. Vaasan Ritziin täytyi järjestää tulevalle viikonlopulle lisäkonsertti ensimmäisen myytyä jo varhain hieman reilu 300-paikkaisen salin täyteen.

Uuden albumin kuunnelluimmat kappaleet ovat striimanneet jo miljoonia, Bäng bäng typerä sydän -singlen johdolla.

– Ei minulla tällaista ole koskaan aikaisemmin ollut, Ellinoora ihmettelee.

Artisti yrittää kuitenkin nauttia tilanteestaan.

– Oulusta on ollut aika pitkä matka tähän pisteeseen.

Valmis puhumaan terapiakäynneistä

Yksi Ellinooran suosion salaisuuksista vaikuttaa olevan aitous. Artistin sosiaalisen median kanaviin mahtuu aitoja tunteita ja muutakin kuin vain kiiltävää pintaa.

Artisti on muun muassa kertonut eri haastatteluissa käyvänsä terapiassa ja keväällä hän esiintyi Suomen mielenterveys ry:n kampanjakasvona.

Ellinoora kertoo puhelimessakin haluavansa liputtaa tabuja vastaan ja puhua kiltteyden ja humaaniuden puolesta. Terapiakäyntien päätyminen otsikoihin on kummastuttanut.

– Niin kauan kuin esimerkiksi terapiassa käyminen on otsikon arvoinen asia, siitä pitää puhua, Ellinoora sanoo.

– Mielelläni käytän oman tilani julkisuudessa näistä asioista puhumiseen, jotta ihmisten suhtautumisesta tulisi lempeämpää.

25-vuotias artisti tosin uskoo, että maailma muuttuu kovaa vauhtia.

– Minun seuraajissani nuoret ihmiset suhtautuvat asioihin upeasti. He eivät halua, että Suomessa on juttuja, joista ei voisi puhua. He itkevät ja nauravat, ovat avoimia.

Nuori artisti liputtaa albumikokonaisuuksien puolesta

Avain Ellinooran huikeaan syksyyn on kuitenkin tietysti itse musiikki. Sitä on tehty aina huolella.

Jo uransa alkumetreillä nuori artisti ilmoitti ensimmäisen julkaistun kappaleensa jälkeen, että hän haluaa jatkossa tehdä biisinsä itse. Ellinoora koki, että hänelle ei sopinut rooli passiivisena laulajana, jolle etsittiin potentiaalisia hittejä.

Myös Vaaleanpunainen vallakumous tehtiin rauhassa valmiiksi eikä sitä hutiloitu markkinoille viime vuoden Vain elämää -huuman keskelle.

– Vaikka olen aika kova stressaaja, olin yllättävän rauhallinen ennen julkaisua. Luultavimmin syy oli se, että olin varma, että levyllä oli se, mitä halusin nyt tehdä ja kertoa. Se tehtiin pieteetillä.

Striimimaailman keskellä Ellinooralle oli myös itsestään selvää, että uusi tuotos on nimenomaan albumi – ei pelkästään nippu sinkkuja.

– Olen uusi artisti, ja albumeja julkaisemalla ihmiset pystyvät hahmottamaan minut artistina paremmin.

Ellinoora toteaa muutenkin olevansa albumi-ihminen. Kotoa löytyy niin vinyylejä kuin cd-levyjä.

– Aion polkea tässä vastavirtaan niin kauan kuin pystyn ja puhun albumien puolesta aina.

Näitä asioita lukijat halusivat tietää

Keräsimme kysymyksiä Ellinooralle haastattelun alla myös lukijoiltamme lehtemme verkkosivuilla. Poimimme lukijoiden kysymyksistä mukaan muutaman ja esitimme ne artistille.

Mikä on lempilevysi kautta aikain?

– Rakastan monenlaista musiikkia, joten tosi vaikea sanoa. Laulajana minuun on vaikuttanut eniten varmaan Amy Winehousen Back to Black . Se on minusta eheä kokonaisuus, mutta myös rosoinen.

Miten pidät huolta jaksamisestasi?

– Tällaisessa intohimoammatissa työn rajat hämärtyvät. Välillä laitan puhelimen lentokonetilaan, jotta en olisi tavoitettavissa. Nykyään nautin myös siitä, että vain siivoan himassa ja katson Netflixiä, olen vain. Myös liikunta maadoittaa, kaikissa muodoissaan.

Kauanko aiot jatkaa uraasi?

– Koen olevani hyvin alussa ja ajattelen, että vielä on paljon tarinoita kerrottavana. Toivottavasti voisin olla sellainen Patti Smith -tyyppinen hahmo vähän vanhempana. Sama tyyppi, joka voi aina tehdä mitä haluaa.

Ellinoora 8.11. Seinäjoen Rytmikorjaamolla, 9.11. Vaasan Ritzissä.

Kommentoi











Suosituimmat kulttuuriuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat