Tilaajalle

Kirja: Kirjavinkkauksen äitee puhuu runoissaan vanhenemisesta ja hellyydenkipeydestä

Kirjavinkkauksen äitee, entinen Seinäjoen kirjastonhoitaja Marja-Leena Mäkelä on kirjoittanut toisen runokirjan, jonka runot ovat helposti lähestyttävää ja lausuntatilaisuuksissa helposti tulkittavaa runoutta. Siitä kiitos palkitulle kirjailijalle.

Mutta onko uudessa Hitaasti huomiseen -kirjassa liikaa tavaraa? Välistä tuntuu, että aineksia kirjavinkkauksesta omaeläkerralliseen osuuteen ja vanhenevan naisen tunne-arsenaalin esittelyyn olisivat vaatineet yhden sijasta kolme kirjaa.

Jos olisi kyse oopperalaulajasta, sanoisin, että Mäkelän teos horjuu välillä väärässä fakissa. Tuoreilta vaikuttavat runot avaavat ovia ja mahdollisuuksia muihinkin kirjallisuuden lajeihin.

Kirjavinkkaukseen liittyviä tekstejä lukisin mielelläni pakinoina tai esseinä, niin herkullisia kuin runot ovatkin. Sellaisia kirjoittaja on varmaan jo tehnytkin. Mäkelän kasvu Koskenkorvan sivukirjaston lainaajasta valtakunnallisesti tunnetuksi kirjastonhoitajaksi olisi myös (dokumentti)romaanin arvoinen kertomus. Perinteisen runoimmaksi jäävät Hitaasti huomiseen -kokoelmassa hellyydenkipeyttä pursuavan vanhenemista kuvaavat runot.

Arvostan Mäkelän rohkeutta avata sisimpiä tuntoja. Välillä tuntuu, että runot menevät liiaksikin ihon alle.

Kaipasin runoihin etäännyttämistä, sellaista kuin eevaliisamannermaisesti synestesialla, kielellisesti kahden aistin alueella leikittelevässä runossa Resignaatio: --- Lähden ja jään: / Jään läpi lähden, / avoimin silmin sukellan / sinisilmin aurinkokuusen / avoimeen syliin. --- Läpi jään tulen, / tulen ja jään / kevätelämään, / ja enkelinlentämässä aukossa / leskenlehden vilkutus.

Keravalle muuttanut Mäkelä ei ole unohtanut maakunnan ykkösurheilulajia, pesäpalloakaan. Harkoissa käydään ja manataan puolisoa seuraamaan teeveestä pesäpallo-ottelua. Sitäkään ei ole hyvä tehdä yksin toisin kuin laulussa mainitaan.

Musiikki- ja kirjallisuusmuistumat tulevat yllättävissä yhteyksissä. Niiden mukaan Eino Leinokin saattoi olla väärässä.

Moninaisuudestaan huolimatta (ja ehkä juuri sen takia) Mäkelän kokoelma ei mielestäni yllä sanataiteen korkeimmalle oksalle. Mutta jos klassikoksi Suomen kirjallisuuteen pitää jotain nostaa, se olisi Tädit kasvavat -runon alkusäe: Tädit kasvavat / matalammiksi ja sedät, / käyvät hauraammiksi, / tarvitsevat keinoniveliä / ja tekohampaita. / Mutta nauru helisee / kuin ennen. Ei Eeva Kilpi tai kaimansa Heilala olisi asiaa paremmin ilmaissut.

Hitaasti huomiseen -kokoelma on jaettu yhdeksään osaan. Ehdottomasti parasta antia ovat kokoelman loppupään runot, mutta uskon, että rakkaaksi käyneen kirjastonhoitajan kokoelma kuluu pohjalaislukijoiden käsissä kokonaisuudessaan.

Marja-Leena Mäkelä, Hitaasti huomiseen. Cultura Oy, 2019.

Marjatta Hietaniemi

Kommentoi











Suosituimmat kulttuuriuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat